Mainos

Maatalouden tukikorotuksia ei tulossa tänä vuonna

Hallitus katsoo valtion ja tuottajien välisen tukiratkaisun olevan selvä tältä vuodelta.

Kalevi Hemilä

Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilän mukaan hallitus katsoo, ettei valtion tarvitse käydä neuvotteluja tuottajajärjestöjen kanssa tuen lisäyksistä tänä vuonna. Hemilän mukaan hallitus tulkitsee tuottajajärjestöiltä saamaansa kirjettä niin, että tuottajajärjestöt ovat tyytyväisiä tämän vuoden tilanteeseen.

-Tuottajajärjestöt eivät esitä tuen korotuksia tälle vuodelle, korosti Hemilä tänään aamukahvitilaisuudessa. Hemilä viittasi hallituksen helmikuussa saamaan kirjeeseen jossa tuottajajärjestöt esittävät, että maatalouden kansallista tukea vuodelle 2001 korotettaisiin 170 miljoonalla markalla, 3,7 miljardiin markkaan.

MTK ja sen ruotsinkielinen sisarjärjestö SLC esittävät kirjeessään, että viljelijöiden tuloja pitäisi korottaa yleisen palkankorotuslinjan mukaisesti. Kirje ei sisällä esitystä tämän vuoden tukikorotuksista.
(STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot