Mainos

Maatalouskomissaari: 141-tuki joutaa jo pois

Suomen maatalousministeri on puolestaan sitä mieltä, että tuki on yhä tarpeen.

EU:n maatalouskomissaari Marianne Fischer Boel katsoo, että Etelä-Suomen kansallinen maataloustuki joutaa jo poistettavaksi. Fischer Boel sanoi tänään Oulussa, että tuki tarkoitettiin siirtymäkauden tueksi.

- Sen piti kestää neljä vuotta, mutta 11 vuoden EU-jäsenyyden jälkeen se on vielä olemassa. Näin pitkää siirtymäkauden järjestelmää on vaikea perustella, komissaari moitiskeli EU:n maatalousministerien epävirallisen kokouksen alla.

Fischer Boelin mielestä Etelä-Suomen tarpeet on syytä hoitaa muilla keinoilla, maaseudun kehittämistuilla ja ympäristötuilla. Komissaari tähdensi samalla, että maan pohjoisosissa maksettava kansallinen 142-tuki on sitä vastoin perusteltu.

Maatalousministeri Juha Korkeaoja totesi vuorostaan Suomen katsovan, että 141-tuki on yhä tarpeen. Tuki on katkolla ensi vuoden lopulla.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot