Mainos

Mäenpää: EK ei voi vetäytyä koulutusvapaasta

Palkansaajajärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää ihmettelee elinkeinoelämän keskusliiton EK:n linjaa koulutusvapaasta.

EK ilmoitti eilen kaatavansa koulutusvapaaseen liittyvän työryhmäesityksen, jonka palkansaajajärjestöt hyväksyivät aiemmin viikolla.

– EK:n päätös oli yllätys, sillä lainvalmistelu on tehty tähän asti hyvässä yhteistyössä. Nyt pitää katsoa työnantajapuolen kanssa, että mistä on kysymys. Käsityksemme mukaan kyse ei ole pienestä yksityiskohdasta vaan kritiikkiä on tullut koko asiasta.

Mäenpään mukaan työnantaja ei kuitenkaan voi enää vetäytyä koulutusvapaasta.

– On mahdotonta palata tällä tavalla asiaan, joka on jo sovittu. Työnantajan soisi ymmärtävän sen, että työurien pidentämisen ja tuottavuuden kehittämisen kannalta työntekijöiden osaamiseen panostaminen on yhteinen asia. Siinä mielessä tämä EK:n ilmoitus on väärä viesti koko Suomen kannalta.

Mäenpään mukaan palkansaajat aikoo keskustella asiasta työnantajan kanssa.

– Kolmen päivän koulutus on saatava voimaan jollain tapaa. Unohtaa tätä ei voi, koska se on sovittu.

Kolmen päivän koulutusvapaa sisältyi viime syksynä solmittuun raamisopimukseen. Asiasta syntyi kuitenkin tulkintakiista, jota on yritetty ratkoa lähes vuoden ajan.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.