Mainos
Mainos

Magnus Linton: Cocaina. En bok om dom som gör det

Arvio: Janne Hopsu

(Atlas)

Tämän kirjan suomentaminen ei olisi kulttuuri- vaan yhteiskunnallinen teko. Se pureutuu kokaiiniin lähihistoriaa taustoittaen ja teemaan liittyvin raporttimatkoin. Se kertoo paitsi päihteestä, myös suuresta eteläamerikkalaisesta maasta, josta ei suomeksi juuri ole tarjolla pätevää tietoa.

Kyseessä on tietysti Kolumbia. Kolumbia on nyt muotia. Se houkuttelee turisteja. Kolumbian luonto on häkellyttävän upeaa ja monimuotoista. Sen kaupungit Bogotásta Caliin ja Medellínistä Cartagenaan Karibialla tarjoavat historiaa, kulttuuria, sydämellisyyttä. Se on maa, joka ansaitsee nykyistä parempaa.

Monet kaupungit ovat uudistaneet kasvojaan, ja ne ovat aiempaa turvallisempia. Turvallisuus on kuitenkin aikaan saatu väkivallalla. Näitä muutoksen syitä, toteuttamiskeinoja ja seurauksia Bogotássa asuva ruotsalaistoimittaja Magnus Linton kuvaa pätevästi. Valkoisena viivana kerronnassa juoksee kokaiini. Se vaikutuksineen on läpäissyt koko yhteiskunnan.

Muutosten ja brändäysten yksi seuraus on kokaturismi. Siitä(kin) Lintonilla on puistattavaa kerrottavaa. Kun nuoret eurooppalaiset ja gringot ovat kolunneet aasiat ja australiat, paras keino herättää kavereiden kateus on leuhkia, kuinka tuli biletettyä Medellínissä yöstä ja viikosta toiseen kokaiinipöhnässä ja maksullisten nuorten naisten kanssa. Tehostaakseen juttujensa vaikutusta voi ohimennen lisätä, että samoilla kaduilla ja kulmilla muuten pyörivät yhä nuoret palkkamurhaajat, sicariot.

”Motiivi ei ole minun murheeni. Asiakas kertoo mitä pitää tehdä ja niin tehdään. En kysele. Hinta, paikka, henkilö. Siinä kaikki. Vähän kuin tilaisi ruokaa ravintolassa. Olen kuin tarjoilija; kun joku haluaa tulla syömään, hän syö kuten haluaa, en kysy koskaan miksi joku haluaa syödä. Uhrit ovat kuin ruoka-annoksia, niiden hinta vaihtelee paljon. Ulkomaalaiset ovat kalliita. Viimeisin uhrini oli amerikkalainen ja hänestä pyysin 70 miljoonaa pesoa (32 000 euroa).” Äänessä on ”Alonso”, palkkamurhaaja. Hän varttui Medellínissä 1980-luvulla, jolloin huumeväkivalta oli järkyttävimmillään.

Linton selittää monimutkaisia taustoja erinomaisesti ja selkeästi, ja liittää ne raportoimiinsa henkilökuviin ja maantieteellisiin paikkoihin. ”Alonso” ei ole hänen sankarinsa.

Hän on kulkenut Tyynenmeren rannikon rutiköyhästä ekologisesta paratiisista Chocósta Putumayoon. Hän on tavannut ihmisiä, jotka ovat kokaiinin ”ravintoketjun” alapäässä. Heille ei jää rahaa kiinteistöihin ja taiteeseen sijoitettavaksi, eikä lasten lähettämiseksi huippuyliopistoihin. Tyynenmeren rannalla sijaitsevan Buenaventuran satamakaupungin fyysiset ja sosiologiset muutokset hän kuvaa terävästi. Kaupunkiin nousee hotelleja ja kalliita baareja ulkomaalaisille turisteille joita sinne ei koskaan saavu.

Ja kun ollaan Latinalaisessa Amerikassa, Yhdysvallat on mukana tavalla jos toisella. Poliittisesti Kolumbia on ollut Yhdysvalloille tärkeä antikommunistinen liittolainen, ja Kolumbiassa se on päässyt toteuttamaan 1970-luvulla käynnistettyä ”sotaa huumeita vastaan”.

Syyskuun 11. 2001 terrori-iskujen jälkeen Yhdysvaltojen uuskonservatiivit voittivat poliittisessa lotossa. He saivat argumentin löydä yhteen huumeet ja marxilaiset Farc-sissit, joiden väkivaltaa huumetuotanto on rahoittanut jo vuosia. Farc:sta tuli yksiselitteisesti narkoterroristeja ilman mitään historiallis-sosiaalisia viitteitä.

Yhdysvaltojen antama ”Plan Colombia”-sotilasapu kohdistuu pääasiassa yhä heihin, vaikka viime vuosikymmenen pahin ja väkivaltaisin huumeita tuottanut ja välittänyt ryhmittymä olivat äärioikeistolaiset, rikkaiden karjankasvattajien, maanomistajien ja liike-elämän rahoittamat paramilitaarit. Suomessa(kin) heitä on hämäävästi kutsuttu puolisotilaallisiksi joukoiksi, vaikka kyseessä olivat brutaalit kuolemanpartiot. Tuhannet paramilitaarit laskivat aseensa hallituksen sovinto-ohjelman avulla. Moni on palannut tappamiseen toisissa merkeissä.

Yhdysvallat oli myös vähintään puolitahallisesti luomassa entistä vaikeammin kukistettavaa huumebisnestä. 1980-luvun ja 90-luvun alun maailman tunnetuin rikollinen Pablo Escobar kuoli kolumbialaisen erikoisryhmän luoteihin 1993. Escobarin ”jahtiin” osallistui aktiivisesti yhdysvaltalaisia erikoisjoukkoja tiedustelutietoineen. Tiedossa oli myös, että Escobaria metsästävien joukossa oli kilpailevia huumeparoneja yhdessä Kolumbian asevoimien kanssa. Ei mennyt kuten amerikkalaisissa elokuvissa: Kun pahis kuolee, ongelma ratkeaa. Kävi päinvastoin. Huumepomot ottivat opiksi sen, että nousukasmaisuus vie hautaan, vähäeleisyys vaurauteen. Samalla huumeverkostot atomisoituivat. Nyt kauppa käy 1980-lukua huomattavasti rasvatummin.

Kolumbialaiset tietysti tekevät sen myös itse. Kaikesta ei voi syyttää Washingtonia. Syvä rakenteellinen taloudellinen ja sosiaalinen epätasa-arvo, poliittis-taloudellis-ideologisesti motivoitunut väkivalta, puhdas mafiatoiminta, vähäiset koulutusmahdollisuudet, rasismi – kaikkiin näihin syypäät löytyvät ensisijaisesti Kolumbiasta. Näillä teemoilla yrittää yhä taistella myös ideologisesti pystyyn kuollut Farc.

Kokapensaan kasvattaminen on myös ympäristöongelma. Jokainen nenään vedetty gramma viivaa on tuhonnut neljä neliömetriä sademetsää. Kokaiinin valmistukseen vaadittavat kemikaalit päätyvät luontoon. Yhdysvaltain ajamaan ja rahoittamaan, kiväärintähtäimen läpi toteutettavaan kampanjaan huumeita vastaan kuuluvat muun muassa lentokoneesta tehnyt pensasmyrkytykset. Kyseessä ei ole vain kokapensaat valitseva älymyrkky.

Kirjansa loppupuolella hän avaa ansiokkaasti ja kiihkottomasti keskustelua huumeiden laillistamisesta. Teema on noussut voimakkaasti esiin viime vuosina Latinalaisessa Amerikassa. Kyse ei ole helposta oikeisto-vasemmisto-jaosta.

Mikään voima ei nosta nopeasti suurta osaa Kolumbiaa köyhyydestä vaikka maassa on paljon inhimillisiä ja luonnonvaroja. Toisaalta 20 vuodessa ehtisi tapahtua paljon, jos poliittisella ja taloudellisella eliitillä olisi siihen tahtoa. Millaista roolia kokaiini esittäisi 2022? Lintonin mukaan synteettiset huumeet syrjäyttävät kokaiinin. ”Huumekauppiaita ei enää tarvita”, toteaa eräs hänen haastattelemansa asiantuntija. Laiha lohtu, jos köyhä pysyy edelleen köyhänä.

Kirjoittaja on MTV3:n ulkomaantoimittaja, joka nauttii lukulampun valosta. Käsissä kuluu runsaasti faktaa historiasta ajankohtaisiin ja akuutteihin aiheisiin. Kansainvälistä politiikkaa, kulttuuria, yhteiskuntaa, jalkapalloa. Fiktio on ovi. Kestosuosikkeja mm. Proust, Thomas Mann, Kjell Westö. Hyvät kirjat viljelevät ajattelua.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme