Mainos
Mainos

Malminetsintä väheni rajusti viime vuonna

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston mukaan malmeja Suomesta etsivät yhtiöt karsivat viime vuonna toimintaansa dramaattisesti.

Kaivosalan yrityksiä edustava kaivannaisteollisuusyhdistys on arvioinut, että pudotus voi olla jopa lähes kolmanneksen vuodesta 2012.

Tukesin kaivosyli-insinööri Terho Liikamaa arvioi, että etsintäyhtiöiden rahoitus on tiukentunut metallien epävarman hintakehityksen ja taloudellisen tilanteen epävakauden vuoksi. Jonkin verran karsintaan saattaa vaikuttaa myös se, että lupien saanti suojelualueilla olevien malmioiden tutkintaan on vaikeutunut.

Liikamaa ei kuitenkaan ole vielä suuremmin huolestunut.

-Malminetsintään liittyviä hakemuksia on edelleen vireillä noin 380. Kansainvälisessä vertailussa kaivosala pitää Suomea toiseksi kiinnostavimpana toimintakohteena, hän sanoo. Ykkönen on Ruotsi.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme