Mainos
Mainos

Malta nousi Suomen veneviennin kärkimaaksi – yhden kaupan hinta keskimäärin 9 miljoonaa

Perinteinen lähestyvän kevään merkki eli venemessut alkavat virallisesti huomenna. Venealan Keskusliitto Finnboat arvioi, että veneiden myynti kasvaa hieman.

Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo sanoo Huomenta Suomessa, että veneteollisuudella menee hyvin.

– Tuoreessa katsauksessa 61 prosenttia jäsenyrityksistä arvioi, että liikevaihto kasvaa ensi vuonna.

Pajusalon mukaan länsimarkkinat vetävät hyvin. Ruotsiin menee Pajusalon mukaan kaikenlaisia veneitä, pienestä alumiinipaatista suuriin jahteihin. 

– Viime vuonna erikoisutena oli se, että Malta nousi suurimmaksi myyntialueeksi. Sinne myytiin veneitä 70 miljoonalla. Keskihinta oli sellainen 9 miljoonaa, Pajusalo kertoo.

Pajusalon mukaan Suomessa on selvästi moottorivenemarkkinat. Eri kokoisia moottoripaatteja myytiin noin 3 500, purjeveneitä 11 kappaletta.

 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot