Mainos
Mainos

Maria Angels Anglada: The Auschwitz Violin

Arvio: Päivi Lipponen

(Corsair)

Lontoo on mainio kirjakauppakaupunki. Sieltä löytää mitä ihmeellisempiä kirjoja. Angladan teos The Auschwitz Violin kertoo yhden pelastustarinan keskitysleirin kauhuista. Tällä kertaa matkalippu elämään on viulu.

Teoksessa viulunrakentaja Daniel saapuu karjakuljetusvaunulla keskitysleirille. Lääkärit jaottelevat juutalaiset kaasutettaviin ja niihin joista puristetaan työtä irti seuraavat 9 kuukautta. Daniel valehtelee peloissaan olevansa puuseppä ja pääsee rakentamaan kasvihuonetta leirin johtajalle.

Selviäminen keskitysleirillä on täysin arpapeliä. Leirillä on vierailulla lääkäri, joka kerää hyväkuntoisia vankeja ihmiskokeisiin, joissa miehet upotetaan hyiseen veteen. Kokeen tarkoitus on selvittää jäätymiskuolemaa, eli minkä ajan jälkeen ja millä keinoin hypotermiaa poteva voidaan vielä elvyttää. Komendantti lyö Danielin elämästä vetoa lääkärin kanssa. Danielin on rakennettava viulu, mutta hänelle ei kerrota käytettävissä olevaa aikaa.

Viulun rakentaminen antaa Danielille lisäpäiviä säilyä hengissä. Samalla hän saa henkistä voimaa karkottaa ajatuksensa pois leirin julmasta arjesta.

Vastaavia pelastustarinoita ja keskitysleirikuvauksia ovat Shlomo Venezianin Sonderkomando. Tarinani Auschwitzista ja Tadeusz Borowskin Kotimme Auschwitz. Molemmat teokset liikkuvat inhon rajalla.

Entä ne lapset, joiden vanhemmat olivat natseja? Kuinka elää tällaisen sukuperinnön kanssa? Stephan Lebertin My Fathers Keepers. The Children of Nazi Leaders -an intimate history of damage and denial, Helga Schneiderin My Mother and the SS ja Peter Sichrovskyn Syntynyt syylliseksi ovat henkilökohtaisia tilityksiä, joissa omaa häpeää yritetään selittää tai ainakin vanhempien teoista sanoudutaan julkisesti irti.

Leirin operatiivisen toiminnan paljastaa Primo Levin teos Rudolf Höss: Commandant of Auchwitz. Kommendantti saneli muistelmat ennen kuolemantuomiotaan. Teoksessa Höss kauhistelee miten alhaista sakkaa hänellä oli vanginvartijoina -kiduttivat vankeja puhtaasta sadismin ilosta. Saman todistuksen antaa Vasily Grossmanin A Writer at War teoksen artikkeli Treblinkanin leirin vapauttamisesta.

Gitta Serenyn The German Trauma ja Erich Johnsonin What We Knew valottavat Natsi-Saksan kansalaisten tuntemuksia tuolta ajalta. Miksi he eivät tehneet mitään? Tajusivatko he mitä naapureille tapahtui? Lukemistani teoksista nämä antavat tiiviimmin tukea yritykselle hahmottaa kokonaiskuvaa ajasta, jossa mielipuolinen raakuus ja pahuus ottivat vallan. Ihmiset ylittivät sallitun rajan. Eikä siitä nyt niin kauan ole.

Kerrottakoon, että Daniel ehtii tehdä hienon viulun, joka soi edelleen.

Kirjoittaja on kansanedustaja (SDP) ja Helsingin kaupunginvaltuutettu

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme