Mainos
Mainos

Marianne Lydén: Jag är inte rasist. Jag vill bara ha främlingsfientliga röster. En journalists betraktelser av främlingsfientlighetens frammamarsch

Arvio: Erkki Tuomioja

(Söderströms, Helsinki 2012)

En ole rasisti, mutta...

Hufvudstadsbladetin ja Yleisradion kokeen toimittajan Marianne Lydénin 150-sivuinen teos edustaa kiitettävällä tavalla oikeata pamflettiperinnettä. Kirja käsittelee tärkeää ja ajankohtaista asiaa suorapuheisesti ja poleemisesti. Niin paljon kuin Suomessa on eduskuntavaalien jälkeen kirjoitettu perussuomalaisten jytkystä (ruotsiksi Lydén käyttää sanaa skrällseger) ja persujen kytkennöistä "maahanmuuttokriittisiin" rasisteihin, harva on kuitenkaan vaivautunut paneutumaan ilmiöön pintaa syvemmältä. Lydénin kirja ei kuitenkaan ala persujen vaalivoitosta vaan siitä miten ensimmäiset sodanjälkeiset pakolaiset tulivat 1970-luvulla Suomeen ja suomalaisen "maahanmuuttokritiikin" alkujuurista, joissa Helsingin Sanomien pilapiirtäjä Kari Suomalainen ja maaseudun puolueen kansanedustaja Sulo Aittoniemi ovat keskeisessä osassa.

Maahanmuuttovastaisuuden kanavoituminen juuri SMP:n perilliseen perussuomalaisiin ei ollut siis ihan uusi asia, sille oli vanhastaan jo olemassa pohjaa, jonka aallonharjalla Tony Halme nousi eduskuntaan. Edellisen vaalikauden aikana kyse oli kuitenkin myös alun perin puolueen ulkopuolella kiteytyneen ja organisoituneen maahanmuuttovastaisuuden järjestelmällisestä soluttautumisesta sille parhaan pohjan tarjonneeseen ja ovet avoimena pitäneeseen, muutoinkin EU-vastaisuuden ja hyvinvointivaltion rapistumisen merkeissä myötätuulessa olleeseen perussuomalaisten puolueeseen.

Tämä ryhmittymä nojasi suurelta osin Jussi Halla-ahon ideologiseen suunnannäyttöön ja hänen bloginsa saamaan suureen suosioon. Halla-aho ei ole mikään vanha perussuomalainen, vaikka esiintyi puolueen ehdokaslistalla sitoutumattomana ehdokkaana jo 2007 vaaleissa. Hänen asemaansa puolueessa koetteli hänen pyrkynsä puolueen eurovaaliehdokkaaksi ja hänen puolestaan käynnistetty kannattajanimien keruu hänen tultuaan torjutuksi puolueen listoilta. Halla-aho kuitenkin valitsi puolueen koska ei halunnut hajottaa "maahanmuuttajakriittisten ääniä". Näin tehdessään hän varmisti Suomalaisuuden liiton nuorisojärjestönä alun perin toimineen Suomen Sisun ja sen käynnistämän Hommafoorumin kiihkeimpien ja myös uusnatsiyhteyksiä omanneiden hengenheimolaistensa tulevan vahvan aseman puolueen eduskuntaryhmässä.

Lydén analysoi ansiokkaasti Halla-ahon kirjoituksia ja mielipiteitä sekä yhteyksiä Gates of Vienna-blogin kirjoittajana kovan linja eurooppalaisiin rasisteihin, kuten Utøyan joukkomurhaajaan Breivikiin. Tunnetusti perussuomalaisten uudessa eduskuntaryhmässä on neljä Suomen Sisun jäsentä ja pari muuta jo vaalien alla samaan ryhmittymään profiloitunutta edustajaa, mutta Lydén päätyy huolellisen läpikäynnin jälkeen siihen, että ryhmässä on kaikkiaan 19 nimenomaisesti monikulttuurisen yhteiskunnan – halla-aholainen avainkäsite – vastustajaksi ilmoittautunutta.

Timo Soini on toistamistaan toistanut, ettei hyväksy rasismia eikä suvaitse sitä puolueessaan. Kuitenkin Lydén aivan oikein osoittaa Soinin tietoisesti olleen puuttumatta halla-aholaisten infiltraatioon, koska halusi saada myös heidän äänensä käyttöönsä. Nyt hänellä on ongelma tämän taistolaisjoukkonsa kanssa, mutta mikään ei viittaa siihen, että hän enää olisi kykenevä tai edes halukas tekemään pesäeroa tähän ryhmään.

Lydén ei kuitenkaan tyydy vain perussuomalaisten käsittelemiseen, vaan puuttuu myös siihen miten muissa puolueissa on reagoitu maahanmuuttovastaisuuteen. Puhtaita papereita hän jakaa, yllätys yllätys, oikeastaan vain Rkp:lle ja vihreille. Demareiden hän katsoo puheenjohtaja Urpilaisen "maassa maan tavalla" puheilla ja silloisen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Heinäluoman työperäistä maahanmuuttoa suomalaisten työpaikkojen uhkaajana maalailleella haastattelullaan tietoisesti kalastelleen sameilla vesillä – puhumattakaan sisäministerinä perussuomalaistenkin kiitoksia keränneestä Rajamäestä. Kokoomuksessa tämä tehtävä annettiin Ben Zyskowiczille, jonka tavaramerkiksi muodostui terrierimäinen hyökkäily hallituksen linjauksia yksin puolustamaan jätettyä maahanmuuttoministeri Thorsia kohtaan. Keskustassa tehtävän otti hoitaakseen Paavo Väyrynen.

Se mitä Lydénin muutoin mainiosta kirjasta kokonaan puuttuu on itse maahanmuuton ja maahanmuuttajien kotoutumisen analyysi ja yrityskin ymmärtää tai edes selittää niitä asioita, jotka "maahanmuuttokriittisyyttä" ja sen käyttöä poliittisessa onnenonginnassa Suomessakin ruokkivat.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme