Mainos
Mainos

Marja Kurki: Silkkitieni

Arvio: Pertti Nyberg

(Otava 2012)

Marja Kurki on tullut suomalaisille kuuluisaksi suunnittelemistaan silkkihuiveista ja osin solmioistakin. Taantumat ja nousukaudet ovat puraisseet tai nostaneet Kurjenkin samaa nimeä kantavaa yritystä, mutta kaikkinensa tämä nainen on elänyt onnellisten tähtien alla. Marja Kurjessa yhdistyvät arjen taiteilija ja taitava bisnesnainen.

Omaelämänkerta on esipuheen mukaan tehty eräänlaiseksi sukuhistoriaksi omille lastenlapsille, mutta kirjan anti on laajempaakin yleisöä kiinnostava. Mielenkiintoisia ovat etenkin kuvaukset 50-luvun Suomesta ja kertomus yritystoiminnan käynnistämisestä Kiinassa ensimmäisten suomalaisten joukossa. Sen sijaan vähemmän kiinnostavia ovat eräänlaiset sukuluettelot menetetyn Karjalan esivanhemmista.

Kurki syntyi sodan alla kohtuullisen varakkaaseen yrittäjäperheeseen ja pääsee jo 50-luvun puolivälissä 16-vuotiaana vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin. Tuon ajan Suomessa matka on tuiki harvinainen ja Kurki kertoo hauskasti ihmettelyjään ja kulttuurien kohtaamisia. Tekstin taustalla ovat säilyneet päiväkirjat ja runsas kirjeenvaihto, joten kirjan luvut eivät synny pelkän muistin varassa.

Tahatonta huumoria Kurki viljelee kertomalla vanhempiensa taloudellisista ongelmista, kun nykykatsannossa perhe oli selvästi keskitasoa varakkaampi. Köyhyyden korostaminen jatkuu vielä siinä vaiheessa, kun Kurki saa 60-luvun alussa ensimmäisen lapsen. Vaippoja pestiin vaivalloisesti mutta asunto oli sentään saatu ilmaiseksi häälahjana. Mutta kuten tiedämme, köyhyys ja kurjuus ovat kovin suhteellisia asioita.

Kurki aloittaa työuransa Kuusisella, pääsee vaate- ja muotibisnekseen sisään ja lähtee sitten yhdeksän vuoden työrupeaman jälkeen vuonna 1976 yrittäjäksi, kun ei saa toivomaansa palkankorotusta. Omaa firmaa perustaessaan bisnesideaksi muodostui suomalaisten keramiikka- ja kangastuotteiden myyminen ulkomaille. Koska tavara oli ulkomaalaisille liian kallista, ideaksi muodostuu lopulta lahjatuotteiden teko yrityksille - käytännössä siis huivien ja solmioiden suunnittelu ja valmistus.

Silkkihuiveihin keskittyminen oli 70-luvun lopulla uskalias yritys. Tuolloin silkkihuivit olivat yleensä kalliita kansainvälisiä merkkituotteita. Kurki huomasi puoliksi sattumalta, että Suomi ja Kiina olivat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan silkkituotteiden kova 35 prosentin tulli poistuu. Sen kummemmin ajattelematta Kurki hyppää lentokoneeseen ja yrittää ilman viisumia Hongkongista manner-Kiinaan menevään lauttaan. Myöhemmin monien mutkien jälkeen Kurki huomaa perustavansa yhteisyritystä Kiinaan.

Silkkitieni-kirja kuvailee varsin rehellisesti, kuinka ihmisen täytyy olla osin hullu ja erittäin naiivi, jotta ryhtyy käymään kauppaa kommunistisen Kiinan kanssa 80-luvulla. Kolme vuosikymmentä sitten Kiina oli täysin erilainen valtio kuin nykyinen kapitalistinen Kiina. Yritystä oli toki kovasti. Kurki kertoo esimerkin, kuinka ulkomaisen rahan avulla saadaan pystyyn tehdas Kiinan maaseudulle muun muassa silkkihuiveja painamaan. Muuten tehdas oli tyylikäs ja hieno, mutta kukaan ei osannut käyttää koneita, vaikka henkilökuntaakin oli 150. Ongelma oli, että kukaan ammatti-ihminen ei halunnut muuttaa maaseudulle.

Vaikka kiinalaisten kanssa kaupankäynti osoittautui usein täysin kiinalaiseksi meiningiksi, kertoo Kurki kirjassaan 20 vuotta sitten tapahtuneesta keskustelusta, jossa kreikkalaiset määriteltiin kaikista arvaamattomimmiksi kaupankävijöiksi. Kreikkalaisten kanssa kun sopimuksen allekirjoittaminen merkitsi vasta neuvottelujen alkamista.

Kirjan perusvire on positiivinen, mutta Marja Kurki kertoo ehkä hieman yllättäen melko melankolisesti monista elämänsä tapahtumista - ehkä valtavalla stressillä on osuutta asiaan.

Kurki kertoo myös erilaisista poliittisista näkemyksistään, jotka tuntuvat vaihtelevan hieman paikkakunnan mukaan. Hän oli Kiinassa juuri ennen Pekingin verilöylyä toukokuussa 1989 ja USA:n kovisteltua Kiinaa pari vuosikymmentä myöhemmin, Kurki kirjoittaa tuntemalleen Hillary Clintonille kiinalaisia päättäjiä ymmärtävän kirjeen. Irakin sotaa hän kertoo inhonneensa ja epäilee joutuneensa näkemysten takia Yhdysvaltain lähetystön boikottiin. Eläkepäiviä Espanjassa viettäessään hän paheksuu maan konservatiivista PP-puoluetta korruptiosta ja väärinkäytöksistä, joihin mahtava katolinen kirkko osallistuu täysin rinnoin. Suorapuheinen nainen.

Kirjoittaja on MTV3:n uutistuottaja.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme