Mainos

Marja teki joulusiivousta ja löysi vanhan sotilaspassin – kuka on Pentti Kokko, joka antoi passin pantiksi vipistä?

Marja Salminen teki joulusiivousta, kun papereiden joukosta osui silmiin vanha sotilaspassi. Sotilaspassi oli kulkeutunut Salmiselle appivanhempien luota, ja nyt hän on ottanut tehtäväkseen etsiä passin oikean omistajan.

Sotilaspassi oli aikanaan Salmisen appiukolla, joka oli saanut sen pantiksi pienestä velasta melkein 60 vuotta sitten. Appiukon kuoltua seitsemän vuotta sitten passi oli anopilla, josta Salminen otti sen itselleen ja lupasi löytää oikean omistajan.

Kuitenkin passi unohtui papereiden joukkoon vielä Salmisella itselläänkin, mutta nyt joulun alla se taas löytyi – ja nyt on aika viimein hakea sen omistaja. Tai sukulainen, mikäli passissa lukeva Pentti Kokko ei ole enää elossa.

– Itselläni on vähän morkkis, kun appiukko aikanaan tiesi kuolevansa ja lajitteli papereita. Me emme tienneet vielä, että hän oli niin vakavasti sairas, mutta hän tiesi. Ja silloin hän sanoi, että voivoi, tämäkin passi olisi hyvä saada palautettua, Salminen kertoo.

– Eihän sotilaspassia olisi edes saanut antaa tuolla tavoin pantiksi. 

Siniharmaat silmät ja arpi peukalossa

Salminen ei tiedä, mille summalle passi on annettu pantiksi. Eikä tässä rahan perässä olla, vaan tarinan:

– Ei missään nimessä, emme me sen tähden omistajaa etsi, että olisi jotain koronkiskontaa, Salminen nauraa ja jatkaa:

– Rakastan itse tarinoita, kotonani kaikilla tavaroillakin on tarina. Nyt olisi vain kiva kuulla, vieläkö tämä herra löytyy.

Sotilaspassissa lukee nimi Pentti Kokko. Appiukko palveli Heikkilässä ja Salminen arvelee, että passin omistaja on ehkä myös ollut siellä palvelustaan suorittamassa. Pentti Kokon kotipaikaksi on passissa merkitty Helsinki.

– Sitten lukee, että hänellä on siniharmaat silmät ja oikean käden peukalossa arpi. Passissa lukee myös Impilahti, eli ilmeisesti hänen perheensä on ollut evakkoja. Isän nimi oli Hugo, Salminen kertoo.

Marja Salminen laittoi ilmoituksen etsinnästä Facebookiin, minkä kautta hän onkin saanut paljon vihjeitä. Tähän mennessä yksikään ei vaan ole johtanut oikean Pentin luo.

– Turussa on samanniminen kirkkoherra, mutta se ei ole hän. Ja Tampereella taidemaalari, mutta syntymäaika ei täsmää, Salminen luettelee.

Tiedätkö jotain tästä sotilaspassista? Ota yhteyttä MTV Uutisten toimitukseenuutiset@mtv.fi  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot