Mainos
Mainos

Marjatta Levanto: Taivaallinen suurperhe

Kuvitus: Julia Vuori

(Otava)

Tämän taidekirjan olisin halunnut lukea jo mukulana. Mutta eipä hätää, tutkittavaa riittää aikuisellekin. Julia Vuoren kujeilevat kuvat johdattelevat selaamaan kirjan pariinkin kertaan ennen tarinan aloittamista.

Marjatta Levannon idea on mainio. Globaalin henkimaailman bileissä tututuiksi tulevat muutkin kuin kristikansan omat enkelit Rafael, Gabriel ja Lucifer. Esimerkiksi rakkauden nuolia ampuva Eros, intiaanien ukkoslinnut ja riisivanukasta rakastava Ganesha (resepti löytyy kirjasta). Ja mahtuvatpa hippoihin myös menninkäiset, tontut, haltijat ja peikotkin.

Tarina etenee kuvien kautta ja samalla niitä selittäen. Hugo Simbergin Aatami ja Eeva -maalauksessa nurmikolla pötköttävä iloinen possu saattaakin olla itse Saatana. "Sikaa on kaikkina aikoina, monissa maailmankolkissa pidetty viheliäisenä eläimenä. On myös oltu tietävinään, että Saatana saattaa välistä kuljeskella ympäriinsä siaksi naamioituneena." Sikojen kannalta lohdullista on, että tuo häijy paholaisen rooli on istutettu jopa heinäsirkalle ja silkkimadolle.

Nykyihmiselle kuvien vauhti ja vaaralliset tilanteet ovat tuttuja lähinnä toimintaleffoista, mutta esikuvia löytyy jopa 450 vuoden takaa. Pieter Bruegel vanhemman "Kapinallisten enkelien putoamisella" on kelvannut säikytellä lukutaidotontakin kansaa.

Jostain syystä vanhoissa kuvissa ja maalauksissa paholaisen sakissa näyttää olevan enemmän samaistumiseen houkuttelevia inhimillisiä piirteitä kuin kirkasotsaisissa taivaanportin vartijoissa. Monet häijyistä paholaisista ovatkin vain säälittäviä piruparkoja. Ja paholaisen metkutkin ovat varsin arkisia, juoruiluun ja mässäilyyn houkuttelua.

Henkimaailman globaaleissa hipoissa viehättää tapa, jolla Levanto kutoo yhteyksiä Egyptistä kristinuskoon tai Kalevalaan. Jo Egyptissä äitijumalatar Isis joutui hädissään keräilemään neljääntoista palaan pilkotun Osiriksen, jonka hän asetteli kokoon "aloittamaan elämää kuoleman valtakunnan jumalana".

Kirjan lopussa on hauskasti taitettu tilkkutäkki faktaa, hupia ja hyötyä kuten lohikäärmeen aakkoset (ei löydy tämän koneen kirjasinvalikoimasta). Sinne on ladottu myös muutama runo. Aaro Hellaakosken Viatonten valssissa pirut iloittelevat kesäyössä yhdessä enkeleiden kanssa. Runo ei ole pitkä mutta sitä lukiessa voi vierähtää aika ja kyynelkin.

Levanto luottaa lukijaansa, nuoreen ja aikuiseen. Ei lässytä, mutta hymyilee paljon.

PS jos ette minua usko, niin lukekaa miten kirjan arvosteli 11-vuotias Helmi Peräkylä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme