Mainos
Mainos

Marklundin menestysteokset nyt valkokankaalle

Tänään saa Suomen ensi-iltansa ensimmäinen ruotsalaiskirjailija Liza Marklundin menestysdekkariin perustuva elokuva. Nobelin testamentti on ensimmäinen kuudesta Marklundin kirjoihin perustuvasta elokuvasta. Muut ovat Studio sex, Prime time, Punainen susi, Elinkautinen ja Paikka auringossa. Kaikki elokuvat on jo kuvattu.

Nobelin testamentin on jo huomattu muistuttavan Stieg Larssonin teoksiin perustuvia Millennium-elokuvia. Elokuvan taustalla onkin sama tuotantoyhtiö.

Skuuppeja jahtaavaa rikostoimittaa Annika Bengtzonia näyttelee Malin Crépin. Hän teki Ruotsissa läpimurtonsa vuonna 2009 elokuvassa I skuggan av värmen. Bengtzonin rooli miljoonatuotannossa on 33-vuotiaalle Crépinille uran suurin. Paineita lisää se, että kyse on hahmosta, josta monella on jo entuudestaan vahva mielikuva.

Bengtzon selvittää elokuvassa Nobel-juhlista alkavaa murhamysteeriä kuvitteellisen iltapäivälehti Kvällspressenin toimittajana, joka joutuu itse todistajaksi tapahtumien ytimeen. Rooliaan varten Crépin tutustui viikon verran toimitustyöhön iltapäivälehti Expressenissä.

-Se oli tarpeellista taustatyötä. Ennen kaikkea opin pieniä yksityiskohtia, joita on hyvä tietää käsikirjoitusta lukiessa. Niiden avulla voin tehdä omia valintojani, mitä ottaa mukaan rooliin ja mitä jättää sivuun, Crépin totesi.

Ruotsissa elokuva tuli ensi-iltaan jo viime viikonloppuna. Vaikka itse elokuvan arvostelumenestys on jäänyt laihaksi, Crépin on saanut suitsutusta roolityöstään.

Toimitustyön kuvaamisen uskottavuudesta on esitetty Ruotsissa vaihtelevia mielipiteitä, mutta enemmän kritiikkiä on kohdistettu alleviivaaviin juonenkäänteisiin. Marklundin kirjojen hahmot jäävät reilun puolentoista tunnin elokuvassa väistämättä ohuemmiksi rikostarinan ollessa keskiössä.

Suomessa kriitikot ovat yleisesti todenneet, että Nobelin testamentti on hyvin toteutettu viihde-elokuva, jonka parissa puolitoista tuntia kuluu mukavasti, mutta ei sitten muuta.

Marklundin aikaisemmista kirjoista Uutispommista ja Paratiisista on tehty elokuvat kymmenkunta vuotta sitten. Elokuvat ohjasi Colin Nutley ja pääosaa esitti Helena Bergström.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme