Mainos
Mainos

Markus Nummi: Kiinalainen puutarha

Arvio: Päivi Lipponen

(Otava)

Mannerheim otti Aasian tutkimus-ja tiedustelumatkallaan 1370 valokuvaa. Markus Nummen teos ”Kiinalainen puutarha” rakentuu yhden tällaisen kuvan ympärille. Kasgharin kaupungissa otetussa mustavalkoisessa kuvassa poseeraavat ruotsalaiset lähetystyöntekijät.

Voi vain kuvitella kuinka hurjapäistä uskoa lähetystyö 1900-luvun alussa vaati. Lähetystyöntekijät perustivat alueelle ensimmäisen sairaalana ja koulun, hoitivat orpoja ja työn kautta juurruttivat oppia ”kolmipäisestä Jumalasta” hartaiden muslimien mieliin -melko heikoin tuloksin.

Jouluna paikallisia lapsia ja aseman henkilökuntaa ilahdutettiin ”pakettijuhlalla”. Lapset oppivat veisaamaan virsiä ruotsiksi. Ylipäätään lähetystyöntekijät koettiin hyviksi ihmisiksi. Heillä oli myös tietty poliittinen koskemattomuus.

Nummen kirja kertoo Kiinan Turkestanissa tehdystä lähetystyöstä, uskonsodista ja vallankäytöstä paikallisten lasten silmin. Kirjailijalla on ilmiömäinen lahja pujottautua lapsen asemaan. Hänellä on myös hyvin kurinalainen suhtautuminen lähdeaineiston käyttöön.

Tarinassa valokuva yhdistää lähetysaseman vaikutuspiirissä kasvaneita lapsia. Se on silmänräpäys ajasta, jolloin he saivat olla onnellisia. Elämä koettelee heitä ankarasti.

Ruotsalaisten lähetystyöntekijöiden jättämä lähdeaineisto ohjaa kerrontaa suuntaan, jossa muurien ulkopuolinen kulttuuri ja maailma merkitsevät arvaamatonta epäjärjestystä. Vanhemmat eivät huolehdi lapsistaan, sukuverkostot ovat olemattomat. Lapsia raiskataan. Vääräuskoiset tapetaan. Vähemmistöt joutuvat koston kohteeksi.

Sota ja varsinkin sisällissota on aina selittämättömän julmaa. Sääliä ei tunneta. Raakuus turruttaa sotilaat alati hurjempaan teurastukseen. Sitä ei käy kiistäminen. Varmasti samankaltaisia traagisia ihmiskohtaloita löytyy tänäkin päivänä syrjäisiltä vuoristoseuduilta.

Hienoinen heikkous on tekstin liiallinen viipyilevyys. Teoksen kerrontaa olisi voinut tiivistää 500 sivusta, mikä olisi kasvattanut tekstin jännitettä. Se on kustannustoimittajan vastuulla.

Kirja jättää jälkilaineen ikään kuin olisi itsekin täpärästi pelastunut.

Kirjoittaja on kansanedustaja (SDP) ja Helsingin kaupunginvaltuutettu

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme