Mainos
Mainos

Marokosta tulee Suomeen kymmenen turvapaikanhakijaa kuukaudessa – myönteiset päätökset liittyvät poliittiseen vainoon

Suomesta turvapaikan saaneet marokkolaiset ovat saaneet turvapaikan henkilökohtaisen poliittisen tai uskonnollisen vainon vuoksi, kertoo sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg Huomenta Suomessa.

– Tapaukset ovat hyvin erilaisia. Marokossahan ei ole selvää poliittista ideologiavääntöä. Se on enemmän henkilökohtaisia (syitä). (Turvapaikanhakija) on joutunut tilanteeseen, jossa hänelle voi tapahtua siellä hurjia asioita, Nerg kertoo.

Suomeen saapuu Marokosta noin kymmenen turvapaikanhakijaa kuukaudessa. Viime vuonna maasta saapui hieman alle sata henkilöä. Nergin mukaan päätösten suhde on tällä hetkellä sellainen, että päätöksistä noin 15 on myönteisiä ja hieman yli 30 kielteisiä.

Marokkolaista vuonna 2016 maahan tullutta turvapaikanhakijaa epäillään Turussa tapahtuneesta epäillystä terroriteosta. Hän ei ollut vielä saanut lainvoimaista päätöstä asiasta. Nergin mukaan tämän taustoja ei tutkinnallisista syistä haluta kertoa julkisuuteen.

Päätösprosessi hidas

Nerg kertoo, että maahanmuuttoviranomaisilla on yhä käsiteltävänään vuonna 2015 tulleet turvapaikanhakijat. Näistä 700 on saanut kielteisen päätöksen hallinto-oikeudesta, ja odottaa palautusta kotimaahansa. Pieni osa lähtee vapaaehtoisen palautuksen muodossa.

Turvapaikkapäätöksen prosessi on pitkä, sillä ensimmäiseen päätökseen Maahanmuuttovirastolta kuluu kolmesta neljään kuukautta. Jos päätöksestä valitetaan hallinto-oikeuteen, päätöksen saaminen kestää noin vuoden, minkä lisäksi asiasta voidaan valittaa vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Huolena pitkän prosessin aikana on kielteisen päätöksen saaneiden katoaminen paperittomina. Poliisi voi nyt vaatia turvapaikanhakijoita ilmoittautumaan säännöllisesti poliisilaitoksella, mikä helpottaa näiden seurantaa. Tämä on tärkeää, sillä paperittomana on hyvin vaikea elää Suomessa ilman laajaa turvaverkkoa. Tämä lisää radikalisoitumisen tai rikoksen uhriksi joutumisen riskiä, minkä vuoksi pakkopalautusjonojen ei haluta enää venyvän.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot