Mainos
Mainos

Marraskuussa kadonnut opiskelija löytyi kuolleena

Poliisin mukaan kaikki viittaa siihen, että Espoon Otaniemestä eilen illalla löytynyt ruumis on virolaisen opiskelijan.

19-vuotias opiskelija katosi viime vuoden marraskuussa. Viimeiset havainnot Aalto-yliopiston opiskelijasta tehtiin aamuyöstä kaverinsa syntymäpäiväjuhlista.

Rikoskomisario Rauli Salonen Espoon poliisista kertoo, että ruumiskoira merkkasi löytöpaikan, joka oli noin 20 metriä rannasta.

– Kaikki merkit viittaavat siihen, että löytynyt ruumis on kyseisen opiskelijan. Vaatetus on samanlainen kuin hänellä oli katoamishetkellä, samoin mukana olevat dokumentit tukevat tätä.

Vainajan henkilöllisyys varmistetaan vielä DNA-testein.

Ruumis löydettiin muutaman sadan metrin päästä oletetusta katoamispaikasta.

– Paikka oli tiheää kaislikkoa, jonne oli vaikea nähdä helikopteristakaan.

Salonen lisää, että katoamisaikaan olosuhteet olivat haastavat.

– Jäät olivat tulossa, mutta eivät olleet vielä kantavia. Ne vaikeuttivat kuitenkin huomattavasti etsintöjä.

Poliisi ei epäile asiassa rikosta.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme