Mainos
Mainos

Mauri Kunnas: Kummallisuuksien käsikirja

(Otava)

Tämä on niitä kirjoja, jotka antaja haluaa ennakkotarkistaa - ihan vaan varmuuden ja perherauhan vuoksi. Jännitys/pelotus-tunnistin oli tarkistajallakin monesti punaisella - mitäköhän se 10-vuotias kummipoikalurjus tästäkin kehittää pikkutyttöjen pelotteluun?

Haltijaväen, peikkojen ja aaveiden esittely on kirjoitettu ja kuvitettu monitasoiseen, melkein voisi sanoa sekavaan tyyliin: on asiallista faktaa kansanperinteestä, huumoria ja mielikuvitusta ruokkivaa kuvittelua.

Lumimies eli Jeti saattaa olla olemassa, sitähän etsittiin Himalajan vuoristosta ihan tosissaan viimeksi 2000-luvulla. Loch Nessin hirviökin saattaa olla olemassa - onpa meillä todisteita sen serkusta, Iku-Torsosta, suomalaisessakin järvessä, kansallissankarimme Väinämöinen sen onnistui taltuttamaan.

Kunnaksen mukaan yliluonnollisia ilmiöitä on olemassa niille, jotka niitä kokevat.

Kirjan ikäsuositus on yllättävän alhainen, 3 vuotta vanhemmille. Katseltavaa on toki pienillekin mutta olioiden tarkat määrittelyt avautuvat vasta paljon vanhemmille. Ennakkosensuroijaakin tarinat kutkuttivat niin että olisi kaivannut lisää suomalaisista seidoista, Tapioista ja saunatontuista!

Merja Sundström on teini-iästä asti toivonut reisiluun katkeamista, että olisi aikaa ja rauhaa lukea lukemattomat, lukemattomat kirjat. Helpotuksena elämän nälkään on tämä saitti ja työ kulttuuritoimituksen päällikkönä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme