Mainos
Mainos

Mediallista öljyläikkää kauhomassa

Ignacio Ramonet: Mediaräjähdys. Journalismi hajonneen viestinnän aikakaudella. Into. 130 s. 2012.

Mediaan on vaikea tarttua. Mitä tahansa siitä yrittää sanoa kokoavasti, joko vanhenee parissa vuodessa tai leviää öljyläikkämäisesti hahmottomaksi. Ignacio Ramonet, mm. Le Monde Diplomatiquen entinen päätoimittaja, on päättänyt puomittaa tätä öljyläikkää. Selvää on, ettei se onnistu reilun sadan sivun pamfletissa.

Ajan kiivaasta riennosta kertoo, että osa tekstistä tuntuu vanhalta. Lehdistön levikkilukujen lasku tai Newsweekin kohtalo ovat vanhoja juttuja. ”Joukkoviestimet ovat läheisessä yhteydessä liberalistiseen globalisaatioon”. Väitettä olisi suonut kirjasessa perusteltavan pidempään.

”Tietomäärän vähentämistä tulisi vaatia. Vähemmän mutta laadukkaampaa infoa”. Jälkimmäisestä virkkeestä voi olla ainakin osin samaa mieltä, jos vähempi johtaisi parempaan. Siitä ei ole takeita. Ensimmäinen virke on mieletön poliittisesti ja käytännössä.

”Media ei enää jaa tietoa lukijoille ikään kuin ylhäältä käsin, vaan pikemminkin tieto kiertää median ja lukijoiden välillä horisontaalisesti tai kehämäisesti.” Onko kyseessä hermeettinen suhde, johon ei tule (enää) mitään lisää? Mikä on tuo tieto, mistä se on tähän mennessä tullut ja mistä sitä tulee lisää?

”Poliittisissa demokratioissa annetaan valtaa kansalaisille, jotka ovat laajalti tietämättömiä yhteisistä asioista. Nyt kuitenkin kansalaiset voivat saavuttaa tietyt perustaidot koulutuksen tason ja uusien tiedonkäsittelyn välineiden saatavuuden ansioista. Tämä mahdollistaa uudenlaisen [tiedon] demokratisoitumiskehityksen.” Ramonet kirjoittaa myös, että netin käyttäjät ovat innovaatioiden eturintamassa.

Netin kautta ns. kaikki tieto on helposti saatavissa ainakin täällä demokratiassa. Toinen asia on, tarttuuko kansalainen tähän mahdollisuuteen, jos nimittäin oletus on, että kun tieto on nyt saatavilla, kansalainen muuttuu aktiiviseksi poliittiseksi kansalaiseksi. Tätä uskallan epäillä. Jos esimerkiksi suomalaisista vain yksi kolmasosa osaa nimetä nykyiset hallituspuolueemme, ei netti ole täyttänyt sille asetettuja yhteiskunnallis-idealistisia odotuksia. Meillä kyse ei ole riittävästä koulutuksen tasosta, vaan siitä, että ihmiset yleensä viitsisivät syventyä edes yksinkertaisiin perusasioihin. Haaste ei suinkaan ole mediatekninen.

Ramonetin aiemmin johtama kuukausijulkaisu Le Monde Diplomatique on tunnettu uusliberalismin kriitikko. Sitä lukeva saa toisenlaisia näkökulmia, kuin mitä meilläkin ylivoimaisesti vaikuttava anglosaksinen valtavirtamedia tarjoaa. Siksi olisin toivonut, että hän olisi paneutunut pamfletillisen verran esimerkiksi väitteeseensä, että ”joukkoviestimistä” on tullut ”latifundioita” eli suurtiloja, joiden ”käyttäytyminen ei muistuta enää niinkään joukkoviestinten kuin poliittisten puolueiden käyttäytymistä.” (Korostus Ramonetin.)

Ramonet halaa öljyläikkää. Sen sijaan hänen olisi pitänyt ottaa siitä läikästä yksi näyte, kuten tuo joukkoviestinten latifundioituminen, ja tutkia ja analysoida sitä. Lukukokemus olisi ollut syvempi kuin käsillä oleva pamfletti, jossa toki on lukuisia hyviä huomioita ja aiheita pitkäksikin pohdinnaksi - sanotaan sitä nyt vaikka sitten hitaaksi journalismiksi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme