Mainos
Mainos

Mellakoiden tutkintatapa harkinnassa

Vaihtoehtonuorten viikonlopputapaaminen kääntyi väkivaltaiseksi yhteenotoksi ekoanarkisteiksi itseään kutsuvien nuorten ja järjestyspoliisin välillä. Viime yö oli Tampereella rauhallinen. Eri puolilta maata kokoontuneet nuoret palasivat kotiseuduilleen eilisiltana.

Lauantain ja sunnuntain vastaisina öinä poliisi otti kiinni useita kymmeniä nuoria. Niistä rikosperusteisia kiinniottoja oli liki 30. Kaikki nuoret on jo vapautettu.

Tampereen poliisi on laskenut viikonlopun mellakoista aiheutuneet kustannukset. Alustavien arvioiden mukaan poliisille kertyi noin puolen miljoonan markan ylimääräinen lasku.

Kalustovaurioiden, muun muassa rikottujen poliisiautojen korjaaminen maksaa kymmeniä tuhansia, ja poliisien ylityökorvauksiin kuluu ainakin 100 000 markkaa.

Tutkinnassa selviää, seuraako rikosperusteisista kiinniotoista rangaistusvaatimuksia. Lähinnä kyse oli poliisiviranomaisen väkivaltaisesta vastustamisesta ja poliisiautoille aiheutetuista vaurioista.
(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme