Mainos

Menestyslukioon rimaa hipoen päässyt paljastui huippulahjakkaaksi – Rehtori: Tällaista lahjakkuutta ei ymmärretä

Sosiaalisesti lahjakas oppilas ei välttämättä saa huippuarvosanoja ylioppilaskirjoituksista, vaan lahjakkuus voi näkyä esimerkiksi yrittäjyydessä tai yhteisöllisyydessä. Näin kerrotaan Etelä-Tapiolan lukiosta.

Espoolaislukion kevään ylioppilas ja Magna cum laude approbaturin -paperit kirjoittanut An Cong, 19, nousee päällimmäisenä rehtori Harri Rinta-ahon mieleen, kun puhutaan sosiaalisesti lahjakkaista oppilaista.

– Hänellä on paljon sosiaalista lahjakuutta ja halua toimia yhteiskunnan hyväksi. Hänen kaltaisiaan oppilaita tarvitaan enemmän koulu –ja työelämässä, Rinta-Aho kertoo.

Cong pääsi viimeisten joukossa sisälle lukioon, jonka vähimmäisvaatimuksena oli tuolloin 9,17 keskiarvo.

Cong on lukiovuosiensa aikana ollut mukana perustamassa kahta eri yritystä, joista toinen I’m Blue -mustikkalimonadia valmistava yritys, valittiin vuoden 2016 parhaaksi Nuori yrittäjä -kilpailussa.

– Minulla on intohimona tehdä asioita joista pidän. Yritykset ovat tuoneet pelkästään iloa opiskelun ohella. Ne ovat tuoneet myös lisää energiaa ja rahaa. On ollut kiva mahdollisuus työllistää itsensä lukion aikana, Cong kertoo.

Sosiaaliselle lahjakkuudelle on kysyntää

Koulu on tekemisissä useiden suomalaisten yritysjohtajien kanssa. Yritykset arvostavat erityisesti opiskelijoiden yhteistyö- ja tiimityöskentelytaitoja.

– Yritystoiminta on juuri tällainen sosiaalisten lahjojen alue. Suomalainen koulu ei juurikaan anna krediittiä siitä, että jollakin ihmisellä on tällaisia taitoja, vaikka nehän ovat juuri työelämässä todella tärkeitä. Koulumaailmassa arvostetaan valitettavan usein esimerkiksi luonnontieteellistä tai taiteellista lahjakkuutta sosiaalisen lahjakkuuden sijaan, Rinta-Aho kommentoi.

Etelä-Tapiolan lukio on ollut jo useana vuotena peräkkäin ylioppilaskirjoituksissa Suomen paras pakollisten aineiden keskiarvon perusteella, ilmenee Ylioppilastutkintolautakunnan tiedoista.

Koulu on antanut kuitenkin mahdollisuuden myös muuhun toimintaan opintojen ohella.

– Ehkä minun kouluarvosanani eivät ole olleet niitä parhaimpia, mutta olen ollut aktiivinen esimerkiksi opiskelijakunnan hallituksessa, Cong kertoo.

Mandariinikiinaa äidinkielekseen puhuva Cong keskittyy nyt yritystoimintansa lisäksi tuleviin pääsykokeisiin.

– Aion hakea Aalto-yliopistoon opiskelemaan diplomi-insinööriksi, Cong kertoo.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot