Mainos
Mainos

Merete Mazzarella: Ainoat todelliset asiat. Vuosi elämästä

Arvio: Päivi Lipponen

(Tammi)

Jahka itse ikäännyn, toivottavasti teen sen yhtä kauniisti kuin Merete Mazzarella. Ollapa hänen kaltaisensa: sivistynyt, älykäs ja analyyttinen. Sen voi todeta hänen uusimmasta teoksestaan ”Ainoat todelliset asiat”.

Mitä siis ovat elämän ainoat todelliset asiat? Mazzarella vastaa Marilyn Monroeta lainaten: työ ja rakkaus.

Minäkin rakastan lapsia ja miehiä, pienten pysähtyneiden hetkien tarkastelua, kirjailijoiden viisaita huomioita ja suurten kokonaisuuksien oivaltamista. Rakastan rehellisyyttä.

Arvostan Mazzarellan oppineisuutta.

Merete Mazzarella puhuu elämästään: kahden miehen, usean asunnon, menneisyyden ja tulevaisuuden -loukusta, mutta ennen kaikkea hän pohtii uuden alun haastetta. Kuinka irrottautua kodista, jossa on jo oma äiti huushollannut. Mitä merkityksellisiä tavaroita ottaa mukaansa muutoksessa, muistoksi eletystä elämästä?

Kuinka oma identiteetti rakentuu ja kehittyy? Identiteetti ei lakkaa kasvamasta eläköitymisen tai ikääntymisen seurauksena, ehkä edes kuolema ei sen kasvua nitistä. Mazzarella kuvaa kuinka 73-vuotias mies toteaa tyynesti tsunamin tuhoaman kotinsa, kylänsä raunioilla, että ”Elämä täytyy rakentaa uudestaan alusta.”

Kirjaa lukiessani saan vain vahvistusta käsitykselleni, että ihminen on vanha, kun hän lakkaa innostumasta, ei koe enää intohimoa.

”Miten tämä meidän avoliittomme eroaa avioliitosta?” Mazzarella kysyy avomieheltään. Mies sanoo tyynesti: ”Yksi ero on siinä, että sinä olet naimisissa.”

Onko olemassa polyamoria, onko se sallittua tai oikein? Onko asia mutkikkaampi kuin se, että rakastaa kaikkia lapsiaan? Ja hän päätyy: ”Rakkauteen sisältyy myös tieto, että kannamme vastuun siitä mitä tapahtuu ja miten kohtaamme toisemme, ettei rakkaus vain tule ja mene meistä riippumatta.”

Merette Mazzarella pohtii suuria arvoja, kuten ihmisyyttä. Juutalaisvainoissa kuollut Kathe Lasnik oli tavallinen tyttö, ”ei järin kaunis, ei järin lahjakas, ei suosittu, ei epäsuosittu. Hän ei ollut mikään Anne Frank, hänen kuolemansa tuskin oli menetys kulttuurille, vielä vähemmän maailmalle, mutta juuri siksi hän muistuttaa meille, että ihmisen merkitys yksilönä ei riipu siitä miten merkittävä hän on yksilönä.”

Voisiko asiaa enää viisaammin sanoa?

Kirjoittaja on kansanedustaja (SDP) ja Helsingin kaupunginvaltuutettu

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme