Mainos
Mainos

Merivesi noussut laiturille Turun satamassa

Satama-alueelle nousseen veden vuoksi bussilinjoja on jouduttu muuttamaan.

Sateet ja poikkeuksellisen korkealla oleva vedenpinta ovat nostaneet vettä laiturille Turun satamassa. Vesi ei kuitenkaan vielä tule merestä vaan se nousee sadevesikaivoista, jotka eivät pysty imemään kaikkea pois. Veden korkeus laiturilla on meriveden tasolla. Merivesi on 70 senttiä normaalia ylempänä.

-Olemme odottavalla kannalla, koska säätiedotus on luvannut tuulta jopa 23-25 metriä sekunnissa iltaan mennessä. Vesi on valmiiksi niin korkealla, että jos tuuli nousee ja alkaa painaa, vesi voi nousta enemmänkin, kertoo sataman turvallisuuspäällikkö Timo Laitinen.

Jos meriveden korkeus nousee vielä 20 senttiä, se alkaa levitä jo satama-alueella olevien hotellien edustoille.

Satama-alueelle nousseen veden vuoksi bussilinjoja on jouduttu muuttamaan. Myös sillakkeet, joiden avulla ihmiset saadaan kuivin jaloin ulos laivasta ja sinne sisään, on Laitisen mukaan otettu esille.

-Vielä niitä ei ole levitetty, sillä se vaikeuttaisi liikennettä entisestään.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme