Mainos
Mainos

Metalliteollisuuden päästöt vähentyneet ratkaisevasti

Metalliteollisuuden päästöt ovat ratkaisevasti pienentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana, arvioidaan Geologisen tutkimuskeskuksen (GTK) tuoreessa selvityksessä.

GTK on ollut mukana kehittämässä uudenlaista arviointimenetelmää, joka paljastaa entistä tarkemmin metalliteollisuuslaitosten paikalliset ympäristö- ja terveysriskit.

Ympäristö- ja terveysriski on sidoksissa paikallisiin geologisiin ja muihin ympäristöoloihin, joten luotettavaan riskinarvioon tarvitaan paikkakohtaista tietoa. Finmerac-hankkeen kohdealueiksi oli valittu Pyhäsalmen sinkkikaivoksen vaikutusalue, Harjavallan suurteollisuuspuiston ympäristö sekä Kokkolan sinkki- ja kobolttitehtaiden ympäristö.

Hankkeessa tekivät yhteistyötä ekologit, geologit, toksikologit ja riskinarvioinnin asiantuntijat.

Esimerkkitapaukset osoittivat, ettei nykyiseen altistumiseen liity laskennallisesti merkittäviä terveysriskejä. Päästöjen väheneminen näkyy myös kasvillisuuden elpymisenä. Historialliset metallikertymät maaperässä säilyvät kuitenkin pitkään.

Hankkeeseen osallistui myös Kansanterveyslaitoksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Kuopion yliopiston tutkijoita.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme