Mainos

Meteorologi Miina Manninen palaa televisioon: Juhannusviikonloppuna poutaa

Meteorologi Miina Manninen palaa tänään televisioon vuoden tauon jälkeen. Manninen kertoo valmistuneensa tauon aikana puusepäksi. Vuosi on vierähtänyt töiden parissa purjelaivoilla ja Ranskassa Alpeilla.

Manninen kertoo olevansa ulkoilmaihminen ja siksi nauttineensa ulkopainotteisesta työskentelystä.

TV-kameroiden eteen saapuminen pitkän tauon jälkeen on jännittänyt.

– Olen tätä jännittänyt, mutta kun istuin tähän työpisteelleni, niin kaikki tuleekin ihan selkärangasta. Ja eihän tässä muukaan auta kun mennä lähetykseen vaan, Manninen naurahtaa.

– Lisäksi tässä kävi kuin pahimmassa painajaisessa, sillä tulin töihin kesämekossa, mutta unohdin ottaa mukaan työhousut, Manninen jatkaa.

Ja näin illan lähetys sujui:

Katsomo-video ei ole saatavilla


Luvassa keskimääräistä kylmempi viikko

Ensi viikolle Manninen lupailee keskimääräistä kylmempää säätä. Koko viikko ollaan Suomessa keskiarvolämpötilojen alapuolella ja sateitakin tulee.

Etelässä lämpötilat ovat viikolla alle 20 asteessa ja Lapissa alle kymmenen asteen. Juhannusviikonlopuksi kuitenkin lämpenee hieman ja viikonloppu on poutainen.

Miina Mannisen työskentelyä purjelaivojen parissa voi seurata YouTubesta Vapaamuija-kanavalta. https://www.youtube.com/results?search_query=vapaamuija


Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot