Mainos
Mainos

Meteorologin tyly ennuste: Syksyisen koleaa – loppuviikolla rankkasateita?

Sää jatkuu koko maassa syksyisen koleana, MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela ennustaa. Viikosta on tulossa myös pilvinen ja sateinen.

Koillisesta Jäämereltä virtaa nyt Suomeen kylmää ilmaa. Koko maassa lämpötilat vastaavat syyskuun alkupuoliskon lämpötiloja.

– Lämpötilat ovat pohjoisessa 10 asteen ja etelässä 15 asteen tietämillä. Auringon paistaessa lämpötila voi ajoittain kohota  etelässä 20 asteeseen, Jokela kertoo. 

Alkuviikosta myös sateita voi ilmetä ympäri maata. 

– Maanantaina sateet painottuvat itään, ja Kaakkois-Suomessa voi myös ukkostaa. Pääosin alkuviikon sateet ovat kuitenkin vähäisiä, Jokela ennustaa.

Loppuviikkokaan ei lomailijoita helli, sillä maahan rantautuu rankempia sateita.

– Maan kaakkoispuolella on hellettä, mutta on todennäköistä, että Suomeen asti ne eivät tule, Jokela kertoo.

Viikkoon kannattaa siis varautua kunnon sadeasulla.

– Missä vaan voi käytännössä sataa. Tämän hetken ennusteen mukaan viikonloppuna on luvassa runsaita sateita ja tuuletkin voimistuvat. Matalapaineen reitti voi kuitenkin hieman muuttua viikon kuluessa, Jokela muistuttaa. 

Katso ylhäältä videolta meteorologi Aleksi Jokelan ennuste viikon säästä!

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme