Mainos
Mainos

Metroliikenne Helsingissä palautumassa ennalleen – savuava vaunu pysäytti metroliikenteen aamuruuhkassa

Metroliikenne oli aamulla tunnin verran pysähdyksissä Helsingissä metrovaunuun tulleen teknisen vian vuoksi. Vaunu savutti Itäkeskuksen asemalla eikä ihmisiä päästetty asemalle.

Pelastuslaitoksen mukaan sähköpalo on nyt sammutettu ja aseman tilat tuuletettu. Liikenne saatiin jälleen käyntiin noin puoli kahdeksalta aamulla, kerrotaan metroliikenteen ohjauksesta. Liikenteen palautumisessa normaaliin aikatauluun menee kuitenkin jonkin aikaa.

Sähkölaitepalo aiheutti päivystävän palomestarin Paul Nybergin mukaan pienet liekit mutta valtavan määrän savua. Tulessa oli kohta, josta metrovaunu saa sähkön virtakiskosta.

Asemalta evakuoitiin nelisenkymmentä ihmistä, Nyberg kertoo. Ihmiset saatiin hänen mukaansa nopeasti ulos eikä heille aiheutunut vaaraa.




 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot