Mainos
Mainos

Mielenosoitus liikeaikalakia vastaan

Liikeaikalakia on käsiteltävä eduskunnassa omantunnon kysymyksenä, ja kansanedustajien on saatava määrätä kantansa vapaasti. Tätä vaativat liikeaikalakia vastustaneen mielenosoituksen järjestäjät. Mielenosoituksen taustavoimat jättivät asiasta kannanoton puolueryhmille. Eduskunta ottaa joulukuussa kaatuneen ehdotuksen uudelleen käsittelyyn torstaina.

Järjestäjät eli kauppiaat, Kuluttajat ry, Kirkon Diakonia- ja yhteiskuntatyön keskus sekä Liikealan ammattiliitto korostavat, ettei heidän tavoitteenaan ole hallituksen kaataminen. -Toivomme arvovaltakysymyksen väistyvän tosiasioiden edessä. Hallituksella ja eduskunnalla ei ehkä sittenkään ole ollut tiedossa kaikkia asiaan liittyviä tietoja ja perusteluja, eikä varsinkaan pienten ja keskisuurten kauppojen omistaja-yrittäjien näkemyksiä liikeaikalain merkityksestä, he sanovat.

Mielenosoituksen järjestäjät painottavat, että vähittäiskaupan sunnuntaiaukiololla on suuri vaikutus kansakunnan elämäntapaan ja viikkorytmiin. Heidän mielestään sitä ei jälkivaikutuksensa takia voida verrata normaalia sunnuntaityötä tekevien työaikoihin. Järjestäjät lisäävät, ettei yksittäisellä kaupalla ole juuri mahdollisuuksia päättää itse omista aukioloajoistaan.

-Kauppakeskuksen vuokraehtojen mukaan poikkeavaa aukioloaikaa käyttävää kauppiasta voidaan jopa rangaista. Lisäksi tämän kaiken kuitenkin joutuu maksamaan kaupan asiakas, mielenosoituksen järjestäjät sanovat kannanotossaan.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme