Mainos
Mainos

Mies yritti hirttäytyä keskellä Helsinkiä – järkyttyneet silminnäkijät kertovat yön tapahtumista MTV:lle

Turvapaikanhakija päätyi keskiviikkoiltana epätoivoiseen ratkaisuun saatuaan kielteisen turvapaikkapäätöksen – hän mieluummin kuolisi kuin lähtisi Suomesta.

Helsingin Rautatientorilla hirttäytymistä yrittänyt afganistanilainen mies saatiin pelastettua toisten turvapaikanhakijoiden avulla.

– Olin illalla pelastamassa Rautatientorilla hirttäytymistä yrittänyttä, yksin Suomeen tullutta, afgaanimiestä. Hänet oli vasta eilen heitetty ulos vastaanottokeskuksesta, suree MTV Uutisten Rautatientorilla torstaina tapaama irakilainen turvapaikanhakija Noor Jamal.

Jamalin mukaan jo muutama viikko sitten eräs epätoivoinen turvapaikanhakija hyppäsi kerrostalon parvekkeelta.

– Me tulemme näkemään näitä jatkossakin. Tämä on vasta alkua sille, jos mikään ei muutu. Toivottavasti päätöksentekijät tajuavat, että kyse on ihan oikeista ihmisistä, jotka ahdingossaan eivät näe muuta ulospääsyä kuin itsemurhan, varoittaa Jamal.

Näin tapahtumat etenivät

Afganistanista kotoisin oleva Sadiq Bahrooz kertoo jutelleensa pari tuntia ennen traagisia tapahtumia itsemurhaa yrittäneen maanmiehensä kanssa. Miehellä oli selkärepussaan koko omaisuutensa.

– Hän kertoi, ettei hänellä ole paikkaa minne mennä ja kaikki on nyt ohi hänen osaltaan. Hän kertoi, ettei voi palata kotimaahansa eikä kestä enää tätä tilannetta.

– Mies myös pohti, että olisiko mahdollista elää kadulla ja nukkua makuupussissa, kertoo Bahrooz.

Myöhemmin keskiviikkoiltana toinen turvapaikanhakija Jamal huomasi, että Afganistanista kotoisin oleva mies kiipesi puuhun.

– Luulin ensin häntä suomalaiseksi mielenosoittajaksi, joka aikoo kiinnittää julisteen puuhun. Meni hetki ennen kuin tajusimme, että hän onkin turvapaikanhakija ja juoksimme joukolla puun luo, Jamal kertoo eilisillan tapahtumista.

Turvapaikanhakijat soittivat tilanteen tajuttuaan ambulanssin ja poliisin Rautatientorille.

– Yritimme vetää hänet alas puusta, mutta mies oli yhä niin tosissaan, että hän yritti kaikin voimin työntää meitä pois ja huusi uhmakkaasti.

– Saimme hänet vaivoin alas puusta ja pidimme häntä maassa, kunnes apua tuli paikalle.

"Hänellä ei ollut mitään, mihin tarttua"

Jamal kertoo nähneensä hirttäytymistä yrittäneen miehen aiemmin leirissä.

– Hänet oli heitetty vastaanottokeskuksesta ulos, koska hän oli saanut toisen kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa eikä hän saanut enää terveydenhoitopalveluita eikä muitakaan sosiaalietuuksia. Hänellä ei ollut mitään, mihin tarttua, sanoo Jamal.

Jamal on vakuuttunut, että mies ei luovu aikeistaan.

– Ymmärrän hyvin hänen ratkaisunsa, koska hän ei nähnyt ulospääsyä umpikujasta. Kuinka hän voisi elää täällä, jos hänellä ei ole paikkaa, minne mennä eikä hän puhu kieltänne ja hallitus ajoi päätöksillään hänet kodittomaksi, luettelee ymmärtäväinen Jamal.

Afganistanista tullut Bahooz on samoilla linjoilla, sillä hän on sanaton ja ihmeissään, että tällaista voi tapahtua Suomessa.

– Useimmilla leirillä olijoilla on yksi tai kaksi kielteistä päätöstä. Tiedän erään perheen, joka on todella huonossa jamassa, kun heidät heitettiin vastaanottokeskuksesta ulos. Perheen seitsemänvuotias tytär kävi koulua, mutta nyt hän on kadulla, paljastaa Bahooz.

Perheelle myönteinen päätös – isälle ei

Irakista kotoisin oleva Jamal on itsekin saanut ensimmäisen kielteisen päätöksen Suomen hakemukselleen.

– Perheeni sai myönteisen turvapaikkapäätöksen, mutta minä en. Uskon, että tulen saamaan toisenkin päätöksen kielteisenä. Meidän täällä leirissä olevien tilanne on toivoton, mutta aiomme pysyä torilla.

– Meidän täällä oloamme vastustavat toiset mielenosoittajat. He tulivat torin toiselta laidalta kuvaamaan meitä videolle, kun pelastimme itsemurhaa yrittänyttä miestä – tuntui, että he suorastaan nauroivat meille, sanoo tuohtunut Jamal.

Hänen mukaansa turvapaikanhakijat pysyvät leirissään, vaikka mikä olisi.

– Toivon, että saisin jäädä Suomeen, käydä kokin koulutukseni loppuun, perustaa Suomeen oman ravintolan ja elää kuten muutkin täällä, Jamal sanoo.

– Me pakenimme henkemme uhalla kotimaastamme, emmekä voi sinne palata, vaikka viranomaiset väittävät toisin, päättävät Jamal ja Bahooz yhdessä.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot