Mainos
Mainos

Mies yritti ohittaa aura-autoa valtatiellä – törmäsi sivuauraan

Henkilöautoa ajanut mies törmäsi aura-autoon ohitustilanteessa Mäntyharjulla Etelä-Savossa. Vakavilta vahingoilta vältyttiin, mutta poliisi muistuttaa, että aurauskalustolle pitää antaa riittävästi tilaa vaikeissa ajo-olosuhteissa.

Poliisi muistuttaa myös aurausautojen varoitusvalojen kunnioittamisesta.

Onnettomuus tapahtui Viitostiellä Karankamäessä noin kolme kilometriä Vihantasalmesta pohjoisen suuntaan.

Aura-auto oli maanantaina aamupäivällä auraamassa molempia etelään suuntaan johtavia kaistoja samanaikaisesti ohituskaistan kohdalla. Auto kulki vasemmanpuoleista kaistaa noin 50 kilometrin tuntinopeudella.

Ulkopaikkakuntalainen vuonna 1971 syntynyt mies lähti henkilöautolla ohittamaan aura-autoa takaa oikeaa kaistaa pitkin. Auton kuljettaja ei havainnut sivuauraa, vaikka aura-autossa oli asianmukaiset varoitusvilkut, ja törmäsi siihen.

Ajoneuvoihin tuli vaurioita, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme