Mainos

Mihin tarvitaan maakuntalentoja, kun junakin kulkee kohta lentoasemalle?

Finncomm on päättänyt lopettaa maakuntalennot Jyväskylään, Poriin ja Seinäjoelle. Blue1:n kaupallinen johtaja Juha Järvinen on ilmoittanut, että heidän lentoyhtiönsä on kiinnostunut korjaamaan puuttuvan aukon lennoissa. Liikenne- ja viestintäministeriö painottaa myös, että lentojen on jatkuttava, koska sillä on merkitystä alueiden kannattavuudelle.

Mutta miksi pitäisi lentää, kun juna kuitenkin kulkee kuten ennenkin? Matkat kestävät kokonaisuudessaan lähes saman ajan, ja vuodesta 2014 lähtien junalla pääsee myös suoraan lentoasemalle Kehärata-projektin valmistuttua.

Lyhyiden maakuntalentojen kohderyhmää ovat erityisesti liikematkustajat. Mutta eivätkö bisnesmiehetkin voisi tyytyä junaan, jos sillä päästään halvemmalla ja samalla pienennetään myös ympäristöpäästöjä?

Junamatkustus halvempaa

Junamatka Seinäjoen keskustasta Helsingin keskustaan kestää parhaimmillaan 2 tuntia 35 minuuttia. Pendolino-matka maksaa nykyhintojen perusteella 53,40 euroa. Halvathinnat.fi -nettisivujen mukaan lento Helsingistä Seinäjoelle maksaa tällä hetkellä hieman yli 90 euroa. Lennon kesto on vain 45-55 minuuttia, mutta kun mukaan lasketaan bussimatka keskustasta lentoasemalle sekä turvatarkastukset, keskustasta keskustaan matkustamiseen kuluu lopulta lähes saman verran aikaa kuin yhteen junamatkaan. Laskelmista puuttuvat henkilön kodin etäisyys keskustasta.

Porista junalla matkustaessa juna on vaihdettava Tampereella, mutta parhaimmillaan sieltäkin pääsee Helsinkiin 3 tunnissa 7 minuutissa. Junamatkan hinta on 40,90 euroa. Lentäen Poriin pääsee Lentoliput.nu -sivuston mukaan tällä hetkellä 137 euron hintaan. Lentomatka kaikkine kuljetuksineen ja tarkastuksineen kestänee vähemmän aikaa kuin junalla, noin kaksi tuntia.

Juna-lentomatkustajille suunnitteilla kantopalveluita

Vajaan neljän vuoden päästä valmistuva Kehärata kuljettaa lentomatkustajat siis suoraan lentokoneiden luo. Lentämisessä hyväksi puoleksi voi sanoa sen, että matkatavarat eivät ole riesana koko matkaa. Junan vaihdoissa ne voivat välillä tuntua hankalilta. Kehärata-projektin tiedottaja Merja Vilska kertoo kuitenkin, että projektissa on suunniteltu kantopalveluita Tikkurilan juna-asemalle.

- Asiasta on ollut puhetta, mutta se asia on kuitenkin Finavian ja HSL.n välinen ratkaisu, Vilska lisää.

Lentoasemalle kulkevat junat ovat Vilskan mukaan matalalattiavaunuisia, joten matkatavaroita ei tarvitse erikseen nostella kovasti rehkien.

- Vaunuissa ei myöskään ole väliovia, joten kulku junan sisällä onnistuu helposti.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.