Mainos
Mainos

Miia ja Matias adoptoivat maissisäkkiin kadulle hylätyn Davidin – ”Hänessä oli heti jotain tuttua”

Neljän vuoden odotus päättyi vihdoin Etelä-Afrikan Johannesburgissa. Äiti Miia, isä Matias ja veli Niilo olivat tulleet kaupunkiin adoptiomatkalle hakeakseen uuden perheenjäsenensä mukaan Suomeen.

Ensikohtaaminen oli jännittävää sekä kaksivuotiaalle David*-pojalle että hänen uudelle perheelleen. Lastenkodissa perhe tapasi pelokkaan ja ujostelevan pojan, joka kuitenkin kiintyi uuteen äitiinsä Miiaan nopeasti.

– Ei mennyt kauaakaan, että tuli huutokohtaus, kun laskin hänet hetkeksi sylistäni. Kiintyminen tapahtui hämmästyttävän nopeasti, mutta huomasin, että hän tutustui hitaammin veljeensä ja isäänsä. Kuitenkin adoptiomatkan viimeisinä päivinä hän suostui menemään isänsä syliin, Miia kertoo MTV Uutisille.

Kansainväliset adoptiot ovat vähentyneet

Suomeen on adoptoitu kansainvälisen adoption kautta vähemmän lapsia vuonna 2016, kuin aiempina vuosina.

Sitoutumattoman kansalaisjärjestön Interpedian tilastojen mukaan vuonna 2016 Suomeen adoptoitiin 40 lasta, kun vuonna 2015 Suomeen adoptoitujen määrä oli 58.

Kansainvälisten adoptioiden määrä Suomessa oli korkein vuonna 2005, jolloin Suomeen adoptoitiin 136 lasta. Interpedian kautta Suomeen on adoptoitu vuodesta 1974 lähtien yhteensä yli 2000 lasta.

Lähde: Interpedia.fi

Miian matka uuden pojan luokse oli neljän vuoden prosessin tulos. Adoptio oli kiehtonut Miiaa aina, ja päätös varmistui, kun kävi ilmi, ettei Miia voi saada biologisia lapsia Niilo-poikansa lisäksi. Taustalla oli toisen raskauden keskenmenon komplikaatiot.

– Keskenmenon surutyön jälkeen aloitimme aviomieheni kanssa adoptioprosessin. Sen laajuus yllätti, mutta olimme niin päättäväisiä, ettei se lannistanut meitä paperitöineen, Miia kertoo.

Adoptiota varten heidän täytyi antaa selvityksiä Pelastakaa lapset ry:lle ja sosiaalityöntekijöille perheen sopivuuden varmistamiseksi sekä osallistua adoptioon valmentaville kursseille.

Poika oli jätetty maissisäkkiin sivukadulle

Adoptioon valmistavissa koulutuksissa nousi esiin, että on monia mahdollisia syitä jotka johtivat lapsen hylkäämiseen: taustalla voi olla esimerkiksi perinnöllisiä sairauksia, äärimmäistä köyhyyttä tai halu saada lapselleen parempi tulevaisuus.

Miian mukaan adoptiovanhempien on hyväksyttävä se, ettei uusi perhe voi välttämättä koskaan saada tietoa lapsen historiasta tai syistä, miksi biologiset vanhemmat päätyivät ratkaisuun. 

Se uudesta perheenjäsenestä Davidista tiedettiin, että hänet oli jätetty maissisäkkiin löydettäväksi Sowetossa, Johannesburgin kaupunkialueella, josta hän päätyi lastenkotiin.

Etelä-Afrikassa on ensisijaisena pyrkimyksenä löytää lapsen biologiset sukulaiset ja saada lapsi elämään mahdollisuuksien mukaan sukulaistensa luona ennen adoptioon siirtymistä.

Tämä ei osoittautunut mahdolliseksi selvityksistä huolimatta, ja David asui lastenkodissa lähes kolmevuotiaaksi.

Perheen palatessa Suomeen äiti Miia osoittautui Davidille entistä tärkeämmäksi.

– David halusi katsoa isänsä sylissä ikkunasta, että äiti tulee takaisin roskia viemästä. Opettelu vaati kärsivällisyyttä molemmin puolin, Miia kertoo. Nyt muisto jo naurattaa.

”Yksi trauma on tarpeeksi”

Adoptiolapsen mahdolliset hylkäämisen kokemuksesta jää trauma ei kuitenkaan jätä jälkiään vain lapsuusvuosiin, vaan kyseessä voi olla pitkä prosessi.

– Trauma jättää jäljen, ja se saattaa ilmetä kehitysvaiheen murroksissa, kun esimerkiksi kehitytään lapsesta nuoreksi. Teini-iän ongelmana on kysymys, ’olenko rakas, vaikka käyttäydynkin hankalasti?’. Mietimme päivittäin tuota rakkauskysymystä, Miia kertoo.

– Adoptiolapsi huolehtii, etteivät vanhemmat häviä tai kuole koskaan. Joku on sanonut, että kaksi hylkäämistä elämässä on ihan riittävä trauma. Kun on jo yksi, niin varmistetaan, ettei tule toista.

Miia kertoo adoptiolapsille olevan tyypillistä, että usein he haluavat miellyttää ja he ovat usein varauksettomia uusia aikuisia kohtaan, koska uusiin vanhempiin ei ole vielä syntynyt kiintymyssuhdetta.

David oli äitinsä sanoin nuorempana todella varaukseton, mikä sai hetkittäin aikaan äidissä mustasukkaisuuden tunteita:

– Koska olin itsekin kasvamassa uudestaan äidiksi, ei se tuntunut hyvältä, kun oma lapsi menee niin luottavaisesti muidenkin syliin. Tiesimme kuitenkin, että se on adoptiolapsille yleistä, joten osasimme suhtautua siihen, Miia kertoo.

Mahdollisiin haasteisiin saa Miian mukaan apua adoptiojärjestäjältä- ja kuraattorilta.

– Olemme aika avoimesti hakeneet apua ja käyneet murrosiän takia juttelemassa perheneuvolassa.

Lapsi löysi perheen

Haasteellisuuden lisäksi aika Davidin äitinä on Miian sanoin ollut "intensiivistä, ihanaa, ja kaikin puolin kasvattavaa”.

Vaikka Davidin biologinen alkuperä on mysteeri, on poika aina tuntunut tutulta.

– Jostain kumman syystä Davidissa oli heti jotain tuttua, enkä tiedä mistä se johtui. David ehti tuntea suomalaisen isoisänsä vuoden verran, ennen kuin isoisä kuoli. Olin aina sanonut, että heissä kahdessa on jotain samaa, tietynlaista jääräpäisyyttä ja tuittupäisyyttä. Tuntui vähän, että tässä maailmassa olisi kaksi ihmistä vaihtanut paikkoja: kun toinen lähti, toinen samankaltainen tuli tilalle. Se on ollut oma ajatukseni siitä, että jollain tavalla on valikoitunut tietyntyyppinen sopiva perhe Davidille.

Tänä päivänä David on pian 12 vuotta täyttävä helsinkiläispoika, joka on yksi 63:sta vuonna 2008 Suomeen adoptoidusta lapsesta.

*Artikkelissa esiintyvien ihmisten nimet on muutettu haastateltavan pyynnöstä.

Artikkeli on Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston Journalistinen työ -kurssin lopputyö.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme