Mainos

Mikä on intiaanikesä? Meteorologi vastaa

Ensi viikon alkupuolella sää lämpenee mahdollisesti vielä yli 20 asteen lukemiin. Intiaanikesästä ei kuitenkaan vielä ole kyse.

Intiaanikesäksi kutsutaan syksyyn ajoittuvaa, yllättävää lämmintä jaksoa. Ensi viikon ennusteet ovat vielä epävarmoja, mutta vaikka lämpötilat nousisivatkin kesäisiksi, intiaanikesästä ei vielä ole kyse. Syksyn lämmintä jaksoa kutsutaan intiaanikesäksi vasta, kun syksy on jo täysin käynnissä.

– Syksyn on pitänyt alkaa kunnolla, ennen kuin voidaan puhua intiaanikesästä. Etelässä syksy ei ole vielä alkanut. Meteorologisesti syksy alkaa silloin, kun vuorokauden keskilämpötila on jo pysyvästi alle kymmenessä asteessa, sanoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Lisäksi intiaanikesä vaatisi pitemmän poutaisen jakson.

– Nyt tulossa on näillä näkymin vain yksi lämpimämpi päivä, sanoo Aleksi Jokela.

Tämän hetken ennusteen mukaan lämpötilat voivat nousta ensi tiistaina paikoin 22-23 asteeseen. Ennuste on kuitenkin vielä epävarma.

Kotimaisten kielten keskuksen mukaan intiaanikesän käsite tuli Suomeen 1900-luvun alussa. Nimitys on lähtöisin Pohjois-Amerikasta, missä intiaanit pitivät syksyn lämmintä säätä hyvänä muun muassa sotimiselle siirtokuntia vastaan.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot