Mainos
Mainos

Mika täytti 50 ja pisti lahjarahoillaan pystyyn konsertin 1500:lle lapselle ja nuorelle – "En halunnut kukkia tai lahjoja"

50 vuotta täyttänyt torniolaismies kertoo, ettei kokenut viidenkympin kriisiä, vaan pikemminkin kriisin siitä, ettei kokenut syntymäpäivälahjoja itselleen tarpeelliseksi. 

– Mietin etten halua kukkia tai lahjoja, niin mitäs sitten, torniolainen Mika Häkkinen kertoo.

Hän pyysi itselle toimitettavien lahjojen sijaan lahjoittamaan rahaa lapsille ja nuorille järjestettävään tapahtumaan.

– Ilmoitin kutsussani käyttäväni saadut lahjavarat lasten ja nuorten ilmaistapahtumaan.

Häkkisen mukaan monet juhlavieraat olivat muistaneet kutsussa mainitun lahjatilin. Varoja tilille kertyi yhteensä 7 490 euroa.

Mikan synttärikutsu

"Mopo karkasi käsistä"

Touhukkaana miehenä tunnettu Häkkinen tarttui tuumasta toimeen ja alkoi järjestämään lasten ja nuorten kesän alun Hyvä haippi –ilmaiskonserttia Perämeren alueen lapsille ja nuorille yhdessä ystävänsä kanssa.

– Tapahtuma kasvoi ja kasvoi. Voisiko sanoa näin ammattitermein, että mopo karkasi käsistä ja piti pyytää muutamia yhteistyökumppaneita mukaan järjestelyihin.

Lopulta yhteistyökumppaneiden määrä yllätti Häkkisen, sillä mukaan lähti lähes 40 eri yritystä ja tahoa.

– Kaikille joille soitin, sanoivat heti, että totta kai hyvän asian puolesta lähtevät mukaan pienellä summalla.

"Kaikilla on mahdollisuus osallistua"

Eilen illalla Torniossa Häkkisen vapaa-ajan koneita myyvän yrityksen pihamaalla järjestetty Hyvä haippi –ilmaiskonserttiin veti paikalle 1500 lasta ja nuorta.

– Tapahtuma meni hienosti. Aurinko paistoi niin kuin tilattu oltiinkin, Häkkinen hymähtää. 

Illan aikana lapsille ja nuorille jaettiin karkkia ja mehua. Lisäksi paikalla oli erilaista ohjelmaa. 

– Esimerkiksi Liikenneturva piti erittäin hyvän, valistavan ja hauskan infopaketin mopoista ja muusta nuoria koskettavista asioista. Yleisölle esitettiin kysymyksiä, joihin lapset ja nuoret vastasivat kännyköillään. 

– Illan lopussa Vilma Alina villitsi yleisön. Kyllä nuoriso tietää, kuka lavalla oli. Kädet olivat ylhäällä, kiljuntaa ja huutoa kuului koko ajan. Todella positiivista palautetta ollaan saatu tapahtumasta.

"Nuoriso tuli paikalle hymyssä suin"

Ilmaiskonsertin järjestäminen on vaatinut pitkiä työpäiviä ja suurta omistautumista. Kannattiko tähän projektiin ryhtyä?

– Aina kannattaa, kun ollaan nuorten ja lasten kanssa tekemissä. Tämän tapahtuman järjestämisen ja siivoamisen jälkeen ensimmäiset kymmenen minuuttia olivat erittäin rentouttavat. Silloin sen tajusi, että ollaan saatu tehdä jotain hyvää yhdessä eri yhteistyökumppaneiden kanssa. 

Häkkinen kertoo halunneensa taata mahdollisuuden kaikille lapsille ja nuorille unohtumattomaan iltaan.

– Lapsille ei yleensä ole mitään tällaista ilmaistapahtumaa. Tämä on kaikille lapsille avoin ja ilmainen. Voidaan tehdä sellaista hyvää, että kaikilla on mahdollisuus osallistua.

Heittää pallon muillekin

Tapahtumasta jäänyt hyvä fiilis rohkaisee Häkkistä kannustamaan myös muitakin ihmisiä tekemään vastaavaa.

– Kyllä voisin heittää pallon muille, että jos vaikka 50 vuotta täyttää ja ja pitää syntymäpäiväjuhlat, mutta ei tiedä, mihin rahoja käyttää tai sijoittaa, niin minusta tallainen on hyvä kohde.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme