Mainos
Mainos

Mikkeliläisperheen suuri suru: Otso kuoli selittämättömästi päiväunilleen reilun vuoden ikäisenä – äiti varoittaa muita

Tavallinen keskiviikkoiltapäivä muutti mikkeliläisperheen elämän lopullisesti, kun päiväunille asetettu Otso ei herännytkään. Nyt Otson äiti Salla Suneli haluaa puhua vaietusta aiheesta auttaakseen vertaisiaan.

Äiti Salla Suneli asetteli Otson päiväunille uudenvuodenaattona kaksi vuotta sitten. Terassille rattaisiin nukkumaan laitettu poika oli aina ollut hyväuninen, joten Salla oli tyytyväinen, kun poika asettui tuttuun tapaan rauhallisesti untenmaille.

Muutama tunti myöhemmin nainen teki lähtöä joogatunnille, kun lasta herättämään mennyt isä ryntäsi sisälle jäykänoloinen poika käsivarsillaan.

– Huusin paniikissa, kun pelkäsin, että kyseessä on aivovaurio. Pahin vaihtoehto ei tullut edes mieleen, Salla selittää.

Hätäkeskukseen soittanut Suneli tajusi tilanteen vakavuuden vasta, kun paikalle saapuneen ensivasteyksikön kenttäjohtaja kertoi surulliset uutiset.

– Se oli elämäni hirvein hetki. Muistan vieläkin, miten hän sanoin: ”Olen pahoillani mitään ei ole tehtävissä, hän on kuollut,” lapsensa menettänyt äiti kertoo.

– Elämässä ei voi tapahtua mitään pahempaan kuin terveen ainokaisen selittämätön äkkikuolema.

Netistä löytyi vertaisia

Perheen elämä romahti. Itku ja suru täyttivät arjen, eikä terveen lapsen äkillinen kuolema tuntunut todelliselta.

Epätietoisuus kalvoi kaikkien mieltä. Vanhemmat tekivätkin kaikkensa saadakseen syyn ainoan poikansa kuolemalle. Siitä huolimatta kuolinsyytutkinnassa, ruumiinavauksessa ja geenitesteissä ei löytynyt mitään syytä Otson selittämättömään äkkikuolemaan.

– Lääkäri totesi Otson keuhkojen olleen poikkeuksellisen verekkäät eli sydän oli lopettanut toimintansa. Mutta miksi niin kävi, sitä ei saada ikinä tietää, Suneli suree.

Vastauksia äkilliselle kuolemalle janonnut äiti jatkoi kuumeista etsintää netissä.  Kätkytkuolema eli terveen alle vuoden ikäisen lapsen selittämätön kuolema oli naiselle entuudestaan tuttu. Hän alkoikin selvittää, voisiko vastaava tapahtuma sattua vanhemmankin lapsen kohdalle.

– Päädyin keskustelupalstalle ja sain tietää, että se on mahdollista, Suneli selittää.

Tapauksesta löytyi tietoa kuitenkin vain englanniksi. Suneli päätyi lopulta yhdysvaltalaisen SUDC Foundation -nimisen järjestön sivuille. SUDC tulee sanoista Sudden Unexplained Death in Childhood eli lapsen äkillinen kuolema.

Kun Otson kuolinsyy jäi selittämättä, vanhemmat vakuuttuivat siitä, että heidän poikansa on yksi äkillisesti ja selittämättä kuolleista lapsista.

”Kuollut lapsi on siinä minun missä eläväkin”

Vaikka perhe kasvoi puoli vuotta sitten Okko-nimisellä pojalla, on Otso kuitenkin aina merkittävä osa perhettä.

– Ihmisten on vaikea suhtautua lapsen kuolemaan, koska kuolema tulee ikään kuin väärästä päästä. Otso on kuitenkin aina osa meidän elämää.

– Joskus ajatellaan, että lapsen kuolemasta pääsee jotenkin yli, niin ei se niin mene. Lapsi elää aina siinä mukana. Kuollut lapsi on minun siinä missä eläväkin, Suneli toteaa.

Perhe on saanut epätietoisuuteen ja suruunsa apua muista SUDC-perheistä. Suneli korostaakin, että lapsen menettämistä ei voi ymmärtää, ellei ole joutunut kokemaan samaa.

Pelko vastaavan tapahtumisesta heijastaa edelleen perheen arkea, sillä vajaan vuoden päässä häämöttää Okon 1,5-vuotispäivä.

– Pelko on koko ajan läsnä, eikä mitään voida sulkea pois. Kun 1,5 vuoden ikä ohitetaan, tulevat uudet pelot.

Tietoa helpottamaan tuskaa

Tietoisuutta äkillisestä lasten kuolemasta pyritään lisäämään muun muassa Otson ja 120 muun SUDC-lapsen kuvilla ja kotimailla varustetulla bannerilla, joka kiertää maailmaa. Heinäkuussa banneri tulee Mikkeliin.

– En voi Otson hyväksi enää tehdä mitään, joten yritän tehdä kunniaa hänen elämälleen edes levittämällä tietoa. 

– En ollut koskaan kuullut, että isokin lapsi voi selittämättömästi kuolla, enkä osannut hakea tietoa, kun asialle ei ole suomeksi edes nimeä. Eihän se tieto ketään pelasta, mutta olisi ollut helpompaa, jos olisin tiennyt, että näin voi tapahtua, hän lisää.

Asiasta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme