Mainos
Mainos

Mikkelin viljasiilot vuorikiipeilijöille

Mikkelin keskustassa toimettomina törröttävät entiset viljasiilot ovat saamassa uutta jännittävää käyttöä. Mikkeliläinen ohjelmapalveluyrittäjä vuokraa rakennukset kiipeilykäyttöön. Ensimmäisten kiipeilijöiden arvioidaan nousevan pitkin nelisenkymmentä metriä korkeiden siilojen seinämiä jo ensi syksynä.

Viljasiilot ovat nykyään Mikkelin kaupungin omistuksessa. Ne kuuluivat aikoinaan SOK:lle, jonka mylly oli toiminnassa vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten. Myllyn lopetettua toimintansa myös massiiviset viljasiilot ovat olleet tyhjillään.

Ohjelmapalveluyrittäjä Vesa Liukkonen kertoo siilojen vuokraamisen olevan kokeiluhanke. Tarkoitus on tuoda kiipeilyharrastus kaiken kansan ulottuville Mikkelin viljasiilojen avulla. Suosiotaan voimakkaasti kasvattaneen kiipeilyn harrastajia on maassa jo tuhansia.
-Idea on muhinut päässäni useita vuosia. Kiipeilyä on tarkoitus harjoittaa niin siilojen sisä- kuin ulkopuolellakin ja myös talvella. Kuusi siiloa ovat halkaisijaltaan noin kuusi metriä. Sisäpuolelle on mahdollisuus rakentaa valo- ja muita efektejä, Liukkonen kuvailee.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme