Mainos
Mainos

Mikko Määttälä: Vihollisina vangitut

(Atena)

Tämä on mukava ja kipeä lukukokemus. Mukava sujuvuutensa ja käsitettävyytensä ansioista, mutta kipeää tekee kun tajuaa että kysymys on lähimenneisyydestä, kanssaihmisistä, joita Suomen valtio Neuvostoliiton pelossaan kohteli epäoikeudenmukaisesti ja raukkamaisesti. Suomi uhrasi omia kansalaisiaan ja avioliiton takia kansalaisuuden menettäneitä suomalaisia.

Saksalaisten tai unkarilaisten kanssa naimisissa olleet suomalaiset ja heidän lapsensa joutuivat vankileireille korvaamaan niitä natsiepäiltyjä, jotka olivat paenneet Suomesta heti Saksan hävittyä sodan. Suomi oli avustanut osaa poistumaan maasta mutta ei suojellut siviilejä itse harjoittamaltaan valtioterrorismilta.

Sodan aikanahan Suomessa oli enimmillään 200 000 saksalaissotilasta; ymmärrettävää on että välirauhansopimus vaati hävinnyttä Suomea vangitsemaan mahdolliset karkurit ja sotasyylliset. Käsittämätöntä on että ulkoministeri Carl Enkellin johdolla keskitysleirimäisiin olosuhteisiin pakotettiin satoja naisia, lapsia, vanhuksia ja sairaita. Ja vielä hävettävämpää, ettei yksikään valtiovallan edustaja ole tähän päivään mennessä tunnustanut vapaudenriiston laittomuutta, pyytänyt anteeksi saati järjestänyt korvauksia ihmisille, joilta vankeusaikana oli takavarikoitu kaikki omaisuus. Lasten leluja myöten.

Yleisradion toimittajana tunnettu Mikko Määttälä törmäsi tähän historiamme häpeätahraan sattumalta haastatellessaan Tukholmassa asunutta Gunvor Brettschneideria yli kymmenen vuotta sitten.

Määttälä teki tv-dokumentin, jossa hän paljasti, että päätös siviilien sulkemisesta vankileireille oli Suomen valtion oma eikä suinkaan Valvontakomission tai neuvostojohdon vaatimus kuten siihen asti oli yleisesti luultu. Ohjelman jälkeen nousi sen verran kohua, että asiasta järjestettiin tutkimus ja julkaistiin raportti. Sen tekemiseen käytettiin 400 000 euroa. Piste.

40 edelleen elossa olevaa silloista lapsivankia ei ole saanut edes ylimääräistä eläkettä saati palautuksena perheilleen kuulunutta ja varmasti dokumentoitua, takavarikoitua omaisuuttaan. Menetetyt puolitoista vuotta lapsuudesta on tietysti mahdotonta korvata.

Nyt julkaistu kirja kertoo yksityiskohtaisesti kymmenien perheiden kohtalot, haastattelee mukana olleita ja esittelee perhealbumien siistejä valokuvia. Pikkilankatodellisuudesta ei ole kuvia saatu käyttöön vaikka niitäkin varmaan jossakin on.

Määttälä kirjoittaa niin soljuvasti, että lukija melkein kuulee hänen radioäänensä kertovan välillä dramaattisesti, välillä täsmällisesti asioita, joista mukana olleet eivät ole halunneet paljoakaan puhua. Monilta sotasyyllisen leima saksalais- tai unkarilaistaustan takia ei lähtenyt koskaan.

Oikeudenmukaisuuden nimissä on hyvä, että tämäkin vääryys saadaan julkisuuteen odottamaan oikaisuaan.

Merja Sundström on teini-iästä asti toivonut reisiluun katkeamista, että olisi aikaa ja rauhaa lukea lukemattomat, lukemattomat kirjat. Helpotuksena elämän nälkään on tämä saitti ja työ kulttuuritoimituksen päällikkönä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme