Mainos
Mainos

Miljoonia ilmoituksia väärinkäytöksistä joka viikko – Facebook seuloo epäilyttäviä kommentteja myös suomalaisvoimin

Facebook luottaa häirinnän ja vihapuheen kitkemisessä edelleen pitkälti käyttäjiensä aktiivisuuteen. Suomessa vieraileva Facebookin alueellinen turvallisuusjohtaja Julie de Bailliencourt kertoo, että yhtiöllä on kulissien takana suuret tiimit, jotka käyvät läpi käyttäjien jättämät ilmoitukset väärinkäytöksistä ja epäsopivista sisällöistä. 

– Meillä on selkeät linjaukset siitä, mitä sallimme ja mitä emme. Emme esimerkiksi salli hyökkäyksiä, jotka perustuvat ihmisten uskontoon tai seksuaaliseen suuntautumiseen. Me kuitenkin tarvitsemme ihmisiä raportoimaan tällaisista sisällöistä meille, de Bailliencourt sanoo STT:lle.

Paikallinen asiantuntemus on hänen mukaansa tärkeää verkkokiusaamisen jäljittämisessä. De Bailliencourt kertoo, että Facebookilla on esimerkiksi äidinkielenään suomea puhuvia työntekijöitä seulomassa epäilyttäviä kommentteja.  

– Jokaisessa maassa, jossa toimimme, meillä on paikallista kieltä äidinkielenään puhuvia työntekijöitä. Meidän näkökulmastamme on tärkeää todella ymmärtää paikallista kulttuuria ja slangia. Totta kai on tapauksia, jolloin turvaudumme käännöstyökaluihin, mutta paras tapa on käyttää natiivipuhujia.  

Yhtiön luotto ihmisten aktiivisuuteen raportoida väärinkäytöksistä on siis suuri. De Bailliencourtin mukaan Facebook ei ole vielä valjastanut tekoälyä laajasti nettikiusaajia jahtaamaan.  

– Kyseessä on edelleen suhteellisen uusi asia, joten tarkastelemme sitä ja katsomme, mikä olisi paras tapa hyödyntää sitä.  

Todellisuus heijastuu verkkoon  

Sosiaalisen median palveluita on patistettu tarttumaan verkkohäirintään hanakammin. Esimerkiksi viime vuonna EU vaati alan yhtiöitä tehostamaan vihapuheen torjuntaa. De Bailliencourt vakuuttaa, että Facebookilla on kova halu tarttua ongelmakohtiin ja ylipäätään hyvin kokonaisvaltainen suhtautuminen verkkohäirinnän kitkemiseen.

Savotta on tosin suuri, sillä maailmanlaajuisesti Facebookilla on tällä hetkellä yli 1,89 miljardia käyttäjää ja luku kasvaa jatkuvasti. Yhtiö ei kerro tarkkoja lukuja siitä, kuinka moni käyttäjistä tekee ilmoituksia verkkohäirinnästä ja kuinka usein, mutta de Bailliencourtin mukaan ilmoituksia tulee miljoonia joka viikko.  

Ongelmien ratkaisemiseksi niihin on tartuttava kuitenkin myös verkkomaailman ulkopuolella. De Bailliencourt toivoo, että ihmiset kävisivät vilkkaampaa keskustelua siitä, mitä on digitaalinen lukutaito ja miten verkkoa voi käyttää turvallisesti.  

– Se, mitä tapahtuu verkossa on yhteiskunnan peili. Mitä tapahtuu verkossa, tapahtuu myös todellisuudessa, joten haasteet, joita suomalainen yhteiskunta kohtaa, heijastuvat myös verkkoon. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot