Mainos
Mainos

Milo, 29, valmistuu ammattikoulusta keskeytettyään kuudesti: "On ollut kiusaamista ja pärjäämättömyyttä"

Yhä useampi nuori jättää ammattikoulun kesken. Milo Toivosen opinnot ovat keskeytyneet jo kuusi kertaa: syynä ovat kiusaaminen ja tunne pärjäämättömyydestä.

Milo Toivonen on 29-vuotias ja valmistumassa juuri toisen asteen opinnoista. Hän on keskeyttänyt ammattikoulun neljästi ja lukion kahdesti.

Toivonen kertoo, että yksi syy ei aja nuorta jättämään toisen asteen opintoja kesken ja putoamaan kelkasta. Siihen tarvitaan monta negatiivista tekijää.

– Taustani on ollut hankala. On ollut koulukiusaamista ja tunnetta siitä, etten pärjää. Pärjäämättömyys alkaa kasvattaa häpeää, että jään jälkeen, Milo kertoo aamun Huomenta Suomi -lähetyksessä.

Milo kritisoi järjestelmää siitä, ettei se ota koulupudokkaita huomioon. Ei ole turvaverkkoa sen varalta, että asiat menevät pieleen.

– Jos nuoren opinnot eivät esimerkiksi etene ja joutuu nostamaan opintolainaa, se voi mennä ulosottoon asti.

Nyt Milon asiat ovat jo hyvin. Hän valmistuu juuri peligraafikoksi.

– Kun löytyi oikea ala, mitä halusi tehdä, esteet poistuivat ja homman sai rullaamaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme