Mainos
Mainos

Ministeri Grahn-Laasonen: Päivähoitomaksut ovat kannustinloukku

Opetus- ja kulttuuriministeri (kok) Sanni Grahn-Laasosen mielestä varhaiskasvatuksen pitäisi olla lapsille maksutonta, mutta vain osa-aikaisesti.

Ilmainen varhaiskasvatus on herättänyt viime aikoina vilkasta keskustelua. Parissa kunnassa idea on pantu täytäntöönkin. Ensimmäisenä kuntana Suomessa liikkeelle lähti varsinaissuomalainen Kustavi. Se tarjoaa lapsille ilmaista päivähoitoa 20 tuntia viikossa. Myös itälappilainen Pelkosenniemi kokeilee ilmaista päivähoitoa.

Lyhempiä ilmaisia varhaiskasvatusjaksoja on tarjottu aiemmin muun muassa Oulussa. Helsingissä järjestetään ilmaista leikkipuistotoimintaa ruokailuineen kesäisin. Kaupunki harkitsee laajempaakin ilmaista varhaiskasvatusta.

"Varhaiskasvatus koulutuspoulun vaikuttavin osa"

Kokoomuksen ja opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen mielestä samaan tavoitteeseen on pyrittävä koko maassa. Grahn-Laasonen perustelee kantaansa sillä, että varhaiset vuodet päivähoidossa ovat tutkimusten mukaan vaikuttavin osa lapsen koulutuspolkua.

– Siitä herää kysymys, miksi varhaiskasvatus on ainoa osa meidän koulutusjärjestelmäämme, joka on maksullinen, Grahn-Laasonen toteaa MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.

Grahn-Laasosen mukaan Euroopan taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD on kiinnittänyt huomiota siihen, että suomalaislapset osallistuvat varhaiskasvatukseen vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa ja muissa OECD-maissa.

Kokoomus esittää 20:ta tuntia ilmaista varhaiskasvatusta.

– Varhaiskasvatus ehkäisee myöhempää syrjäytymistä. Se tasaa kotitaustasta aiheutuvia eroja ennen koulutien alkua ja mahdollistaa esimerkiksi oppimisvaikeuksiin puuttumisen jo varhaisessa vaiheessa, Grahn-Laasonen toteaa.

Varhaiskasvatusmaksut ovat kannustinloukku

Kuntaliiton mukaan ilmainen päivähoito tulisi maksamaan 100 miljoonaa euroa ikäluokkaa kohti. Grahn-Laasosen mielestä idea pitäisikin siksi toteuttaa asteittain varhaiskasvatusmaksuja alentamalla.

Gran-Laasonen tähdentää myös sitä, että varhaiskasvatusmaksut aiheuttavat merkittävän kannustinloukun ottaa työtä vastaan ja ilmainen päivähoito toisi lisää verotuloja.

– (Ilmaisella varhaiskasvatuksella) olisi työllisyysvaikutuksia. Ja kun työllisyyttä saataisiin vahvistettua, meillä olisi enemmän verotuloja rahoittaa ilmaista päivähoitoa. Suomessa nimenomaan nuorten naisten työllisyysaste laahaa verrattuna muihin Pohjoismaihin. Myös valtion pitäisi osallistua kustannuksiin, jos se tulisi lakiin.

”Varhaiskasvatus ei ole vain päivähoitoa”

Grahn-Laasonen tähdentää vielä, että varhaiskasvatus – niin kuin se nykyään ymmärretään – ei ole sitä päivähoitoa, jota se vuosia sitten ehkä oli.

– Lapset laitettiin ennen vanhaan päiväksi tarhaan siksi, että vanhemmat menivät töihin. Nykyään varhaiskasvatus on osa koulutusjärjestelmää, jossa luodaan lapselle oppimisen edellytykset.

– Olemme joka tapauksessa menossa siihen suuntaan, ja nyt on kyse oikeastaan enää aikataulusta ja siitä, miten nopeasti löytyy rohkeutta toteuttaa isoja uudistuksia. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot