Mainos
Mainos

Ministeri Jari Lindström palasi töihin: "Lääkkeitä syön"

Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmillä (ps.) riitti tänään eduskunnassa empaattisia selkääntaputtajia, kun hän palasi reilun viikon sairauslomalta. Ministeri myönsi työtaakkansa olevan kova ja kohonnut verenpaine johti lopulta lääkitykseen ja lomaan.


Lindström kertoi hakeutuneensa lääkäriin pari viikkoa sitten. Kohonnut verenpaine oli yksi oire.

-Lääkkeitä nyt syön. Täytyy vielä tarkkailla oloa ja välttää liikaa rehkimistä, selosti rennon ja levänneen näköinen Lindström.

Eduskunnan työterveyshuolto sai ministeriltä kiitokset.

– Kun sinne menin, niin ottivat asian heti tosissaan, kehui Lindström.


Toinen salkku joutaisi pois


Lindströmin uupumus johtuu osin kahden ministerisalkun kantamisen raskaudesta.

-Kun Timo Soini minulta aikoinaan kysyi, minkä salkun haluaisin, niin sanoin että työministerin. Mutta siihen tuli vielä se oikeusministeriö päälle. Eikä ministerin paikoista ole tapana kieltäytyä, kertoi Lindström.

Lindström kokee, että varsinkin oikeusministeriön asioille jää liian vähän aikaa. Häntä harmittaa, ettei ehdi perehtyä kaikkiin asioihin niin perusteellisesti kuin haluaisi. Ja asiatkin ovat hankalia, sillä Lindström ei ole juristi.

– Toiveeni on, että oikeusministerin tehtävät saisi joku muu. Minulle on aivan sama miten se toteutetaan, sanoi Lindström.

Todennäköisin vaihtoehto on, että muitakin kaksoisministeritehtäviä puretaan ja kaikki kolme hallituspuoluetta saavat yhden lisäministerin. Hallitus ei kuitenkaan vielä ole päättänyt asiasta.




Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme