Mainos
Mainos

Ministeriö haluaa lisätä karhunkaatolupia yli kolmanneksella

Maa- ja metsätalousministeriö haluaa kasvattaa karhunmetsästyksen kiintiötä. Ministeriön ehdotuksen mukaan metsästysvuonna 2017–18 saisi tappaa 255 karhua. Se olisi 72 karhua enemmän kuin tänä vuonna.

Kiintiöstä 85 karhua olisi poronhoitoalueilla ja 170 niiden ulkopuolella.

Kiintiön kasvattamisella pyritään purkamaan karhukannan tihentymiä. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa on tänä vuonna 1 980–2 100 karhua. Viime vuonna arvio oli 1 720–1 840.

Ministeriön tavoitteena on, että lupien myöntämisessä huomioitaisiin joustavammin karhujen aiheuttamat vahingot. Siksi asetuksessa ei enää määrättäisi tarkkoja aluerajoituksia, kuten tähän asti. Valtaosa karhuvahingoista aiheutuu porotaloudelle.

Karhu on tiukasti suojeltu laji, jonka metsästystä säädellään EU:n luontodirektiivissä.



Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot