Mainos
Mainos

Ministeristä paljastui yllättävä puoli – Sampo Terhon sävellys sai kantaesityksensä Kuopiossa

Kuopion Musiikkikeskuksessa kuultiin tänään ministeritason musiikkia, kun siellä soi kulttuuriministeri Sampo Terhon (sin.) teos "Satavuotiaalle Suomelle".

Teos sai kantaesityksensä Kuopion kaupunginorkesterin konsertissa, jossa kuultiin myös tuttuja musikaalikappaleita.

– Se sopi siinä mielessä aika hyvin tänne, sehän on elokuvamainen kappale. Voisin sanoa lyhyt ja tiivis, ja jos kehtaan sanoa, aika yksinkertainen niin kuin tekijänsäkin, Terho kuvailee.

Terho kertoo tapailleensa kappaleen melodiaa jo pitkään, mutta päätti tehdä sen loppuun tullessaan valituksi kulttuuriministeriksi.

– Kun tulin kulttuuriministeriksi tässä kesken juhlavuoden, niin päätin, että pitäähän minunkin osallistua tähän.

Terho on aiemmin kertonut rakastavansa erityisesti vanhaa hevi- ja progemusiikkia, mutta harrastavansa myös klassista musiikkia.

MTV:n haastattelemat kuulijat kiittelivät Terhon sävellystä.

– Jotenkin vaikuttava. Ihan tuli kyllä Suomi mieleen siitä kappaleesta, yleisössä ollut Marjo Tuomainen kuvailee.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme