Mainos

Minkä arvosanan Tiilikainen antaa Euroopan unionille kuluneesta vuodesta?

Ulkopoliittisen Insitituutin johtaja Teija Tiilikainen antaa Euroopan unionille asioiden hoidosta tyydyttävän arvosanan. Tiilikaiselle annettiin MTV3:n Uutisissa mahdollisuus arvioida unionin toimintaa asteikolla 4-10:een.

– Vaikea taloustilanne, mutta sitä silmällä pitäen aika hienosti EU on kuitenkin saanut tarvittavia poliittisia päätöksiä aikaiseksi. Nopeassa tahdissa on pystytty tekemään jämäköitä päätöksiä - sanotaan siis kahdeksan, Tiilikainen sanoo.

Eurooppaa on koko vuoden ajan leimannut kriisi. Talousviisaiden mukaan pahin on jo takana ja mennään kohti parempaa. Tiilikainen on varovaisempi.

– Loppusyksystä on tehty paljon hyviä päätöksiä ja nyt sitten katsotaan, miten ne alkavat kantaa hedelmää, Tiilikainen sanoo.

Haasteita riittää tulevaisuudessa

Tiilikaisen mukaan EU:lla riittää paljon haasteita ensi vuonnakin.

- Tässä on nyt visioitu tulevaisuutta ja sen on markkinatkin tulkinneet sillä tavoin, että EU on ottanut tän johdon käsiinsä. Nyt meillä on enemmän yhteisiä visioita siitä, että millaisia poliittisia päätöksiä pitää tehdä Emun vahvistamiseksi, Tiilikainen sanoo.

Britanniassa EU-vastaisuus kasvaa jatkuvasti. Maassa puhutaan jo siitä, pitääkö Britanniassa järjestää kansanäänestys EU:hun kuulumisesta. Tiilikaisen mukaan unionin koossa pysyminen on hyvin vakava kysymys.

– Ensi vuonna kun jatketaan näiden päätösten tekemistä näemme, meneekö EU syvempään integraatioon, miten käy EU:n ulkopuolisille maille ja Britannialle, jossa kansalaismielipide on kaikkein kielteisin.

(MTV3)

Katso Teija Tiilikaisen studiohaastattelu (Seitsemän uutiset 14.12.2012)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot