Mainos
Mainos

Missä on Jussin paketti? Tuli pikavauhtia Hollannista Suomeen – junnannut Postin hallussa jo 11 päivää

Alankomaista tilattu paketti saapui Suomeen kahdessa päivässä. Siihen matka sitten tyssäsikin: Suomesta paketti ei ole liikkunut 11 päivän aikana asiakkaalle.

Jussi Ratilanen tilasi Alankomaista paketillisen harrastukseensa liittyviä osia. Netistä saatavien seurantatietojen perusteella paketti tuli Suomeen kahdessa päivässä.

– Viimeisin kirjaus paketista on 19. kesäkuuta, jolloin se on tullut Postin haltuun pääkaupunkiseudulle. Tämän jälkeen olen yrittänyt kysellä paketin perään, mutta Postista ei pystytä kertomaan, missä paketti on, Ratilainen kertoo.

Mies on soittanut Postin maksulliseen asiakaspalveluun ja ottanut yhteyttä Postin työntekijöihin chatin avulla.

– On käsittämätöntä, että joudun vielä maksamaan siitä, että kyselen pakettini perään asiakaspalvelussa, Ratilainen tilittää MTV Uutisille.

Postista on yritetty tavoitella Ratilaista 

Ratilainen kirjoitti tapauksesta tuohtuneen kirjoituksen Postin Facebook-seinälle.


– Tiedämme tapauksen. Olemme yrittäneet tavoittaa henkilöä useaan kertaan eri tavoin, jotta saisimme häneltä tärkeän lähetystunnuksen, jonka avulla voimme tarkistaa, missä paketti on viimeksi rekisteröity. Emme kuitenkaan ole tavoittaneet asiakasta, Ulla Parviainen Postin viestinnästä vastaa.

Posti: Näin paketti kulkee ulkomailta Suomeen

Maahan saapuva paketti tulee Suomeen pääasiassa kansainvälisen kuljetusliikkeen tuomana. Mandollisen tullauksen jälkeen vastuu paketista siirtyy Postille.

Paketti käsitellään Postin Logistiikkakeskuksessa, jossa se rekisteröidään ja lähetetään eteenpäin vastaanottajalle. Paketti kulkee kuljetuksen kautta Postin palvelupisteeseen noudettavaksi tai se kuljetetaan kotiin. Paketin matkaa voi seurata lähetystunnuksen avulla mobiilisti tai posti.fi -sivulla.

Osa lähetyksistä tulee maahan kirjeinä, vaikka ne sisältävät tavaraa. Myös ne käyvät tarvittaessa tullin kautta ja toimitetaan sen jälkeen Postin kautta vastaanottajille. Kaikilla kirjeillä ei ole lähetysseurantaa.

Ratilainen kertoo antaneensa lähetystunnuksen useaan kertaan Postille, mutta ihmettelee, kuinka he eivät ole pakettia löytäneet tunnuksesta huolimatta.

– Olen todella pahoillani, jos katkos on tapahtunut meidän päässämme. Otamme täyden vastuun mahdollisista virheistämme, jos paketti on tullut Postin haltuun, Parviainen kommentoi.

Postin mukaan ulkomailta tilatut paketit tulevat perille asiakkaalle yleensä 1–2 päivän sisällä siitä, kun paketti on tullut Suomeen ja luovutettu Postille. Mahdolliset viivästymiset saattavat liittyä lähetystunnuksen puuttumisen lisäksi myös muihin ulkopuolisiin tekijöihin.

– Jos on jotain tullattavaa tavaraa, paketti kulkee tullipostin kautta. EU:n ulkopuolelta tulevat tuotteet edellyttävät tullimaksua, ennen kuin paketti tulee Postin verkkoon kuljetettavaksi asiakkaalle. Myös vanhentuneet tai puutteelliset yhteystiedot voivat hidastaa lähetyksen kulkua, Parviainen kertoo. 

Paketti viikkoja kateissa

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Ratilaiselta katosi paketti Postissa.

– Vuosi sitten hukkui 32 kiloa painava auton osia sisältävä laatikko.

– Tuolloin paketti oli hukassa puolitoista kuukautta, kunnes joku kompastui siihen Vantaan postikeskuksessa ja sain sen lopulta kotiin, Ratilainen murjaisee.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot