Mainos

Mitä vodkakohussa tapahtui? Ex-avustaja summaa Paavo Arhinmäen pöytään sammumisen syitä ja seurauksia

Talviolympialaisissa pöytään sammuneen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen avustaja kertoo kolmen vuoden jälkeen, mistä kohussa ja sen ratkeamisessa todella oli kyse.

Paavo Arhinmäen kulttuuriministerikauden avustaja Anne Moilanen on tehnyt tutkimuksen poliittisista skandaaleista. Tutkimuksensa johdannossa hän kertoo tapauksesta, jossa entinen kulttuuriministeri sammui pöytään Sotšin talviolympialaisissa.

Moilanen oli puhunut ministerin kanssa puhelimessa kohuttua tapahtumaa seuranneena päivänä.

– Oli tapahtunut jotain sellaista, mitä ei olisi saanut tapahtua. Juhliminen – ilmeisesti venäläisen vodkan kanssa – oli mennyt liian pitkälle. Ministeri oli sammunut pöytään ja Suomen jääkiekkomaajoukkue oli kantanut hänet huoneeseensa nukkumaan.


Moni oli nähnyt tapahtuneen ja pian siitä kerrottiin sosiaalisessa mediassa ja uutisissa.

– Oli kaikki tarvittavat ainekset siihen, että tapauksesta olisi kehittynyt täysimittainen poliittinen skandaali, jolla olisi tuhoisat seuraukset.

"Joissain piireissä sammuminen nähdään sankarillisena"

Moilanen kertoo neuvoneensa Arhinmäkeä selittämään rauhallisesti, mitä on tapahtunut, ja pyytämään anteeksi. Kulttuuriministeri noudatti neuvoa: hän lensi Suomeen ja kertoi lentokentällä odottaville toimittajille juoneensa liikaa. Arhinmäki pyysi käytöstään anteeksi.

Varhaisella anteeksipyynnöllä oli Moilasen mukaan suuri rooli skandaalin ratkeamisessa. Siihen vaikutti hänestä myös silloisen pääministerin Jyrki Kataisen tuki ja Arhinmäen suosio sekä maine.

Suomalaisella kulttuurillakin oli osansa.

– Suomalaisessa kulttuurissa juodaan edelleen paljon ja juopuneisuuden ja sammumisen normin rikkominen nähdään lievänä rikkeenä ja joissain piireissä jopa kansallismielisenä ja sankarillisena. Tämä oli selvästi nähtävissä juuri, kun uutinen alkoi levitä.

Moilasen tutkimuksesta uutisoi ensimmäisenä Verkkouutiset.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.