Mainos
Mainos

Mitäs sieltä heijastuu? Poliisin varoituskuva naurattaa netissä

Sisä-Suomen poliisilaitos halusi tänään Facebook-postauksellaan varoittaa ihmisiä murtovarkaiden kikasta. 

Postauksen mukaan asuntomurtoja ja murtoihin liittyvää tiedustelua on havaittu muun muassa Jyvässeudulla. Murtovarkaat merkkaavat kohteitaan laittamalla nuppineulan oveen (kuten kuvassa) tai ovenraon yläosaan läpinäkyvää teippiä tai sitten asettamalla oven ja karmin väliin pienen oksanpätkän. 

Poliisin mukaan varsinkin kaupunkeja kiertävien kansainvälisten rikollisliigojen toiminta edellyttää tämänkaltaista etukäteissuunnittelua. 

Tärkeästä asiasta tehdyssä postauksessa monen lukijan huomio on kuitenkin kiinnittynyt ihan toiseen seikkaan – nimittäin siihen, että oven lukosta heijastuu miehen jalat, joissa näkyy olevan vain kalsarit. 

Ilta-Sanomat  kertoi kuvasta ensimmäisenä ja myös tavoitti kuvan ottaneen poliisin, joka kertoi räpsäisseensä otoksen kuumana päivänä pelkissä kalsareissaan. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme