Mainos
Mainos

Miten Supercellin kaltaiseksi pelimammutiksi noustaan? "Virheitä täytyy tehdä jo koulun penkillä"

Huomenta Suomen sohvalla vierailivat aamulla Aalto yliopiston pelisuunnitteluopettaja Miikka Junnila ja Neogamesin hallituksen puheenjohtaja Sonja Ängeslevä. He ovat sitä mieltä, että suomalaisen peliteollisuuden menestys saavutetaan yhteen hiileen puhaltamalla sekä koulutukseen panostamalla.

Pelialan mammutti, kotimainen Supercell, on kasvattanut liikevaihtonsa yli kahteen miljardiin euroon. Supercellin ja Rovion kaltaisia menestystarinoita voidaan nähdä vielä lisääkin, sillä pelialalla on monia lupaavia yrityksiä, sanoo Sonja Ängeslevä Neogamesista.

– Meillä on iso määrä yli miljoonan liikevaihtoa tekeviä pelialan yrityksiä. Me helposti keskitytään Supercellin kaltaiseen megamenestykseen ja unohdetaan, että tosi paljon positiivista kehitystä tapahtuu yrityskentällä.

Tulevaisuuden menestykseksi kasvetaan pelisuunnitteluopettaja Miikka Junnilan mukaan virheitä tekemällä.

– Koulutusvaiheessa pystyy tekemään jo tietyn määrän virheitä ja oppimaan perusjuttuja, jolloin ei tarvitse masentua siinä vaiheessa, kun pistää oman firman ihan nollista pystyyn.

Toisaalta Junnila painottaa, että innovaatiorahoituskeskuksen Tekesin rooli on aloittavalle peliyrikselle tärkeä. Myös Supercell oli rahoitusta saavana osapuolena aloittaessaan toimintaansa.

Myös onnekkuus ja markkinointi ratkaisevat

Peliala on ollut viihdeteollisuuden nopeimmin kehittyvä haara koko 2000-luvun. Alan raadollisuudesta kertoo se, että Ängeslevän mukaan markkinoille tuodaan 20 000 uutta mobiilipeliä kuukausittain.

Latauskertoja tarvitaan vähintään kymmeniä miljoonia, jotta suuresta menestyksestä voidaan puhua. 


– Onnekkuudesta puhutaan paljon. Että pitää olla oikeaan aikaan oikeiden kumppaneiden kanssa, Ängeslevä sanoo ja lisää, että vahvaa markkinointia tarvitaan pelialan kärjessä pysymiseksi.

Junnilan mielestä menestysresepti vaikuttaakin tällä hetkellä olevan hyvä ilmaiseksi ladattava peli, jota markkinoidaan oikein.

Yhteisöllisyys Suomen valtti

Ängeslevän mukaan alalle tarvitaan kokemusta sekä ulkomailta, mutta myös koutuksen kautta. Tässä ollaan hyvässä vaiheessa, ja yritykset puhaltavat yhteen hiileen menestyäkseen. 

Junnilan mukaan tämän havainnon tekeminen on oleellinen pelialan hyvinvointiin. 

– On hienoa, että ollaan alalla tajuttu, että on parempi jakaa informaatiota ja tehdä yhteistyötä. Globaaleillakaan markkinoilla ei ole sellainen meininki, että kilpaillaan ja pyritään pitämään omat jutut piilossa, vaan se on tärkeää, että tuetaan toisia, Junnila sanoo.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme