Mainos

Monella edessään putkiremontti

Tuhansien kerrostalojen putket ovat pikaisen korjauksen tarpeessa. Tekijöitä kaikkiin remontteihin ei kuitenkaan Suomessa ole tarpeeksi. EU:n itälaajentumisen myötä alalla odotetaan uusia yrittäjiä.

Asunto-osakeyhtiö Lähtökuopassa on nyt putkiremontti. Vanhat putket olivat peräisin 50-luvun alusta. Vastaavassa tilanteessa ovat tällä hetkellä tuhannet kerrostalot Suomessa.

Laman aikana taloyhtiöt vielä saattoivat panna suuria putkiremonttihankkeita jäihin. Nyt taloyhtiöiden ei kuitenkaan enää kannattaisi kuhnailla remonttipäätösten kanssa.

- Olen huolissani siitä, että taloyhtiöt vitkuttelevat päätöksenteossa niin kauan, että tapahtuu jotakin, ja sitten pitää saada heti se tekijä, sanoo toimitusjohtaja Jari Syrjälä LVI-Tekniset Urakoitsijoista.

Kun tekijöitä on vähän, on odotettavissa myös remonttien rajua hintojen nousua. Jo nyt asukkaat maksavat putkiremonteistaan kaksinkertaisen hinnan 90-luvun puoliväliin verrattuna muun muassa vesieristepakon vuoksi.

Suomalaisurakoitsijat pelkäävätkin nyt, että EU:n itälaajentumisen myötä maahan tulee yrittäjiä, jotka tekevät esimerkiksi putkiremontit suomalaisia halvemmalla, eikä niin laadukkaasti.

Lähtökuopassa remontin hinnaksi tuli noin 350 euroa per neliö. Uusi kylpyhuone tuo asukkaille tosin myös säästöjä, jokaisessa on nimittäin huoneistokohtainen vesimittari.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 16.11.2003)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot