Mainos
Mainos

MTK vaatii epäonnistuneita kylvöjä kesannoiksi

Maa- ja metsätaloustuottajien etujärjestö MTK vaatii hallitusta ajamaan Euroopan unionin komissiossa voimakkaasti sitä, että viljelijät voisivat lisätä kesannointialaansa siitä, mitä toukokuun lopussa ovat ilmoittaneet.

Lisäkesannon saaminen alueille, joilla säät ja sateet ovat haitanneet pahoin kylvötöitä, ei vielä ole komissiossa onnistunut. MTK:n edustajat vetosivat asiassa tänään maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilään (sit.).

MTK:n mukaan laajoilla alueilla Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, Savossa ja Pohjois-Karjalassa kylvöt ovat pahasti kesken tai niitä ei ole voitu edes aloittaa. Kylvöjen viivästyminen merkitsee sitä, ettei sato kesän aikana ehdi tuleentumaan.

Kesannointialan lisääminen pienentäisi MTK:n mukaan unionissa paineita viljavarastojen kasvuun ja viljan tuettuun vientiin.
-Vaikka unionin mittakaavassa tuhoala ei ole suuri, yksittäisen viljelijän kannalta katastrofi on yhtä suuri kuin esimerkiksi Keski-Euroopan tulva-alueilla, joille on tehty vastaavia erityisjärjestelyjä, MTK arvioi kannanotossaan.

(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme