Mainos
Mainos

MTV:n kysely perussuomalaisille: Kolmannes haluaa puheenjohtajan vaihtoon, puolet Soinin takana

Kolmannes MTV:n kyselyyn vastanneista perussuomalaista katsoo, että Timo Soinin ei pitäisi jatkaa puheenjohtajana ensi kesän puoluekokouksen jälkeen. Soini ei ole vielä ilmoittanut jatkoaikeistaan.

Timo Soini on johtanut perussuomalaisia vuodesta 1997 eli miltei 20 vuotta. Joka kolmas MTV:n kyselyyn vastannut perussuomalaisten piirihallituksen jäsen katsoo, että Soini on työnsä puheenjohtajana tehnyt ja ensi kesän puoluekokouksessa pitäisi valita uusi peruspomo.

Yli puolet vastaajista on kuitenkin sitä mieltä, että Soinin pitäisi vielä jatkaa. Tätä mieltä on myös perussuomalaisten Keski-Pohjanmaan piiriin kuuluva Markku Kuutti.

– Mielestäni pitäisi jatkaa. Hänellä on kokemusta, ja kun olemme hallituksessa tällä hetkellä, niin olisi järkevää, että hän jatkaisi edelleen, Kuutti sanoo.

Uudenmaan piirin Pasi Huuhtanen toivoo niin ikään Soinin jatkoa mutta arvioi, että joku saattaa lähteä haastamaan istuvaa puheenjohtajaa.

– Voi olla, että ensi kesänä tulee haastajia. Ehkä jonkinlaiset karsinnat voisivat olla ihan ok, ennen kuin sitten ruvetaan aidosti miettimään Timolle seuraajaa, Huuhtanen pohtii.

"Ainahan porukassa ämpyilijöitä riittää"

Arviot Soinin onnistumisesta puheenjohtajana ovat heikentyneet hallitustaivalta edeltäneisiin huippuvuosiin verrattuna.

Vuoden 2011 jytkyn jälkeisinä vuosina pitkälti yli 90 prosenttia vastaajista katsoi, että Soini on onnistunut puheenjohtajana hyvin tai erittäin hyvin. Nyt tätä mieltä on 74 prosenttia vastaajista.

– Hän on sekä puheenjohtaja että ulkoministeri. Ulkoministerinä hän joutuu matkustamaan hyvin paljon, ja työ on rasittavaa. Eli on ymmärrettävää, että hän ei kerkiä joka asiaan puuttumaan, Markku Kuutti analysoi muutosta.

– Vain naapurimaassa kannatus voi olla 105 prosenttia. Että jos siellä nyt muutama prosentti menee alaspäin, niin... Ja ainahan niitä ämpyilijöitä porukassa riittää, Pasi Huuhtanen pyörittelee.

Ulkoministerin tehtävästä kiitosta

Ulkoministerin tehtävän hoitamisesta Soini saa varsin mairittelevat arviot. Peräti 91 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että Soini on onnistunut ministerinä hyvin tai erittäin hyvin.

Kentällä on myös huomattu, että ministeri Soini on eri mies kuin oppositiojohtaja Soini.

– Sanotaan niin, että letkautukset ovat ehkä laimeampia, mutta sehän kuuluu ministerin vastuuseen, että pitää puhua asiallisesti kun puhutaan asiaa, Kuutti sanoo.

Corefiner teki MTV Uutisten toimeksiannosta kyselyn perussuomalaisten piirihallitusten jäsenille 3.-21.12. Kyselyyn vastasi 185 henkilöä eli vastausprosentti oli 56.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot