Mainos
Mainos

MTV Uutiset vieraili Suomen niinistöläisimmässä kunnassa: ”Niinistö on kiltti ja kunnioitettava!”

Luodon kunta sijaitsee Pohjanmaan rannikolla Kokkolan ja Pietarsaaren välissä. Se loistaa useissa tilastoissa milloin Suomen terveellisimpänä, pitkäikäisimpänä tai onnellisimpana kuntana: Luodossa on vain vähän avioeroja ja rikoksia.

Nyt se on myös Suomen niinistöläisin kunta, sillä 84,3 prosenttia luotolaisista äänesti vaaleissa presidentti Sauli Niinistön jatkokaudelle.

– Niinistö tuntuu varmalta vaihtoehdolta, koska hän on tuttu entuudestaan ja ollut jo presidenttinä aiemmin, perustelee Andreas Pettersson.

Andreas Pettersson piti tärkeänä Niinistön hyvää toimintaa edelliskaudella.

Lähes kokonaan ruotsinkielisessä kunnassa muut ehdokkaat saivat lähinnä hajaääniä – useimpien ehdokkaiden äänimäärä alkoi lukemalla 0 – eli jäi alle prosentin. Nils Torvalds sai sentään runsaan kuuden prosentin kannatuksen. Kuntalaisten mielestä presidentinvaali ei ole kielivaali tai edes puoluevaali.

– Henkilö on tärkein, sanoo Pettersson.

Ingrid Björkskog on samoilla linjoilla.

– Hän on ollut hyvä presidentti tähän asti, joten hän voi hyvin jatkaa! arvioi Björkskog.

Thaimaalaislähtöinen Gunmi Urai Pan ihailee presidentti Niinistöä varauksetta.

– Hän on niin kiltti ja kunnioitettava ja hän puhuu totta. Se on minusta tärkeää, sanoo Urai Pan.

Hän ei vielä saanut itse äänestää presidentinvaalissa, mutta oli tyytyväinen Niinistön menestyksestä.

– Kyllä, hän on oikein hyvä presidentti! 

Tutustu presidentinvaalien tuloksiin oheisesta grafiikasta.


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot